Tornator Oy ja Etelä-Savon ELY-keskus ovat allekirjoittaneet sopimuksen kalastuksen rajoittamisesta Puumalan Katosselällä sekä Savonlinnassa Laitaatsillan alueella ja Pienellä Haukivedellä. Sopimusalueen pinta-ala on yhteensä 710 hehtaaria.
Sopimuksen mukaan alueilla on kielletty verkkokalastus sekä kalastus kalatäkyisellä koukulla, isorysällä ja katiskalla (jonka nielu on yli 15 cm)
Katosselän osalta rauhoitussopimus täydentää alueelle aiemmin vapaaehtoisesti tehtyä rantojen suojelupäätöstä.
Taipalsaarella Turasalon saaressa on myynnissä viisi rantatonttia lähellä Taipalsaaren ja Lappeenrannan palveluita. Käy tutustumassa kohteisiin
Suomessa riehuneiden kesämyrskyjen vaikutuksia lukuun ottamatta Suomen kolmanneksi suurimman metsänomistajan vuosi 2010 sujui hyvin ja ennakoidulla tavalla. Nettotulos 27,3 miljoona euroa oli samaa tasoa kuin kahtena edellisenä vuonna. "Olemme asettaneet tavoitteeksi hyvän ja tasaisen tuoton, joten luvut osoittavat Tornatorin onnistuneen" toteaa toimitusjohtaja Arto Huurinainen. Tavoitteisiin päästiin niin puukaupassa, metsänhoitotöissä kuin tonttien myynnissä. Vuoden 2010 liikevaihto oli 70,8 miljoonaa (68,8), ja liikevoitto ilman käyvän arvon muutosten vaikutusta oli 52,5 miljoonaa euroa (54,0). Käyvän arvon muutoksista puhdistettu sijoitetun pääoman tuotto oli 6,2% (6,5%) ja sidotun oman pääoman tuotto 34,2% (34,3%). Omavaraisuusaste oli 41,8 % (38,2%).
Metsäteollisuus nousi edellisvuoden lamasta muun talouden vanavedessä, ja puun kysyntä piristyi selvästi. Tämä yhdistettynä kesän myrskyihin Suomessa sai aikaan merkittävän kasvun Tornatorin puun luovutusmäärissä. Myrskytuhoissa kaatuneen puun määrä vastaa noin viidennestä yhtiön vuotuisesta puunmyyntimäärästä. Myrskytuhot aiheuttivat paikoitellen laatutappioita, mutta henkilöstön nopean reagoinnin ansiosta vahingot jäivät pelättyä pienemmiksi. Alhaisemmin hinnoiteltujen myrskypuiden suuri osuus painoi kuitenkin luovutetun puun keskihintaa alas, joten volyymin nousu ei kasvattanut liikevaihtoa normaalissa suhteessa.
Tornator lisäsi metsäomistustaan lähinnä Virossa, jossa yhtiöllä on nyt noin 10,000 hehtaaria maaomaisuutta. Romaniassa yhtiö omistaa noin 12,000 hehtaaria metsää.
Kesällä 2010 yhtiö päätti perustaa 74 hehtaarin suuruisen vapaaehtoisen METSO-suojelualueen Viitalammin myrskytuhoalueelle. "Tornatorille on tärkeää puuntuotannon ja metsäluonnon yhteensovittaminen" toimitusjohtaja Huurinainen muistuttaa. "Uskon päätöksemme olleen tärkeä tekijä myös saavuttaessamme neuvotteluratkaisun vanhojen metsien suojelualueiden korvauksista".
Yhtiö uskoo puumarkkinoiden jälleen vilkastuvan kesän koittaessa, kun puunjalostusteollisuuden raaka-ainevarastot ovat pienentyneet. Metsänhoidon näkökulmasta Tornatorin vakaa rahoitusasema mahdollistaa myrskytuhojen tuomien ylimääräisten kustannusten kattamisen kassavaroista.
Arto J. Huurinainen, toimitusjohtaja, puh. 0400 674 902
Henrik Nieminen, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 040 869 7613
Tornator on noin 600 000 hehtaarin metsäomaisuudellaan Suomen kolmanneksi suurin metsänomistaja. Konsernin liikevaihto vuonna 2010 oli 70,8 miljoonaa euroa. Tornatorin pääliiketoimintaa ovat puun tuottaminen ja hakkuuoikeuksien myynti. Lisäksi se kehittää ja tarjoaa korkealaatuisia metsänhoitopalveluita sekä myy lomarakennustontteja. Yhtiö myös ostaa aktiivisesti metsämaata oman ydinalueensa läheisyydessä. Tornatorin palveluksessa on yhteensä noin 200 henkilöä pääosin Kaakkois- ja Itä-Suomessa. Yhtiön suurimmat osakkeenomistajat ovat Stora Enso, Varma, OP-Henkivakuutus, Ilmarinen ja Etera.
Tornator Oy teetti asiakastyytyväisyyskyselyn vuonna 2010 rantatontin ostaneiden asiakkaiden keskuudessa. Kyselyt lähetettiin sähköpostitse sekä postitse. Vastausprosentti oli 60. Saatu palaute on tärkeää, koska niiden pohjalta pyrimme kehittämään toimintaamme.
Kyselyssä selvitettiin, kuinka asiakkaat olivat saaneet tiedon myytävistä rantatonteista, mitkä asiat vaikuttivat rantatontin valintaan, vastasivatko rantatonttien ominaisuudet odotuksia ja miten henkilökuntamme palveli kaupantekoprosessissa.
Kyselyn tuloksista voidaan päätellä, että eniten tietoa myytävistä rantatonteista on haettu internetin välityksellä sekä tuttavien kautta. Rantatontin valintaan vaikuttavista tekijöistä tärkeimmät olivat paikkakunta, ilmansuunta ja vesistö. Rantatonttien pinta-alaan ja vesistöön oltiin pääosin tyytyväisiä. Tonttimyyntipalveluun toivottiin myös enemmän valokuvia myyntikohteilta. Henkilökuntamme sai pääasiassa kiittävää palautetta asiallisesta ja ammattitaitoisesta palvelusta kaupantekoprosessin aikana.
Vastanneiden kesken arvottiin grillausvälinesetti ja arvontapalkinto matkasi Pohjois-Karjalaan Lehmoon.
Talousmetsien luonnonhoidon käytännön toteutumista seurataan Tornatorissa vuosittain.
Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio arvioi viime vuonna 75 yhtiön hakkuualaa, joissa puunkorjuu oli pääasiallisesti tehty vuosina 2009-2010. Arviointi kattaa noin 5 prosenttia Tornatorin vuotuisesta uudistushakkuualojen määrästä.
Arviointitulosten mukaan talousmetsien luonnonhoidon suosituksia ja vaatimuksia noudatetaan hyvin tai erinomaisesti 97 prosentilla Tornatorin uudistus- ja ylispuuhakkuualoista. Säästöpuiden laatu ja keskittäminen, luontokohteiden turvaaminen ja vesiensuojelusta huolehtiminen ovat edelleen tärkeimpiä kehittämiskohteita.
Talousmetsien luonnonhoidon laatua on arvioitu yhtäjaksoisesti jo 15 vuotta. Tuona aikana yhtiön metsistä on arvioitu noin 4500 hehtaaria hakkuualoja. Seurantatulokset osoittavat hyvin, kuinka luonnonhoito on vuosien myötä vakiintunut varsin hyvälle tasolle. Erityisesti luontokohteiden osalta tulokset ovat kehittyneet arviointien alkuajoista. Toisaalta vesiensuojelussa löytyy vielä parantamisen varaa, ja sen kehittämiseen panostetaankin joka vuosi.
Arvioinnissa tuotetaan tietoa luontokohteiden, säästöpuiden ja vesiensuojelun lisäksi metsänuudistamisesta, energiapuun korjuusta sekä maisemanhoidosta. Arvioitavilla kohteilla tarkastellaan myös virkistys- ja kulttuuriarvojen turvaamista. Kohdekohtainen palaute ja yhteenvedot ovat arvokasta tietoa kehittämis- ja koulutustyössä.
Tornator Oy teetti kuluneella viikolla Lappeenrannan Kuurmanpohjassa sijaitsevalle Suuren Karhumäen luonnonsuojelualueelleen hoitohakkuita.
Suuren Karhumäen alue on rehevää lehmuslehtoa ja sinne perustettiin luonnonsuojelualue vuonna 2002. Alueelle valmistui vuonna 2009 luonnonhoitosuunnitelma, jonka pitkän aikavälin tavoitteena on taata lehtolajiston säilyminen myös tulevaisuudessa. Hoitosuunnitelma on laadittu Metsähallituksen toimesta osana Etelä-Suomen metsien monimuotoisuus (Metso) – ohjelmaa. Metsähallitus vastasi myös hoitotöiden työnohjauksesta.
Hoitotoimenpiteenä alueella tehtiin istutuskuusikon koneellista poistoa ja alikasvoskuusikon raivausta. Koneelliset hakkuut toteutettiin talvella, jotta korjuujäljet olisivat mahdollisimman vähäiset. Alikasvoskuusikon poisto tehtiin miestyönä: kaikki alle 10 m. mittaiset kuuset kaadettiin ja kasattiin. Poistettava puusto sekä hakkuutähde kuljetettiin pois suojelualueelta, jotta metsänpohja jäisi avoimeksi. Toimenpidepinta-ala oli noin 2,3 ha.
Alueen istutuskuusikkoa on harvennettu aiemminkin, mutta toimenpide oli nyt aiheellista toistaa, jotta lehtokasvillisuudelle aiheutuva varjostus vähenisi. Samalla haluttiin vapauttaa tilaa taimettumiselle uuden puusukupolven aikaansaamiseksi.
Yritysvastuuesimies Tuija Luukkanen, Tornator Oy, puh. 040 502 9062.
Suojelubiologi Pekka Heikkilä, Metsähallitus, puh. 040 831 2874
Pääosin vanhojen metsien suojeluohjelmaan sisältyvät kohteet sijaitsevat Sonkajärvellä, Rautavaaralla, Kaavilla, Lapinlahdella ja Vieremällä. Suojelukokonaisuuden suurin yksittäinen alue on Sonkajärven Suurisuon 129 hehtaarin kiinteistökauppa. Alue on Natura- ja soidensuojelukohde. Monilla suojeltavilla kohteilla on merkittävää virkistysarvoa. Esimerkiksi Kaavin Makkarasärkän sekä Rautavaaran Keyritynniemen ja Holinrotkon alueilla on opastettuja polkuja, jotka johdattelevat vanhoja metsiä, harjuja, pienvesiä, rämeitä ja korpia sisältävien erityisen luonnonkauniiden alueiden läpi.
Nyt suojeltavilla uusilla alueilla saatetaan valmiiksi yhtiön omistuksessa olevien suojeluohjelmakohteiden ja Natura 2000 –verkoston tavoitteet. Sovitut rauhoitusmääräykset eivät rajoita jokamiehen oikeuksia eivätkä metsästystä. Ympäristöministeriö ja Tornator Oy sopivat jo marraskuussa suojelusta aiheutuvien taloudellisten menetysten korvaamisesta ja valtio maksaa alueista 2,31 miljoonaa euroa.
Aikaisemmin Pohjois-Savossa on suojeltu yksityisinä suojelualueina ja samalla jäänyt kokonaan metsätalouden ulkopuolelle noin 1 700 ha Tornator Oy:n omistamia maita. Lisäksi yhtiöllä on maakunnassa n. 30 ha rantojensuojelualueita. Vanhojen luonnonsuojeluohjelmien toteutus on Pohjois-Savossa loppuvaiheessa ja painopiste siirtyy vapaaehtoisen METSO –ohjelman mukaiseen suojeluun. Yksityisten maanomistajien METSO –kohteita on vuonna 2010 suojeltu 160 hehtaaria. Ensi vuoden tavoite on peräti 400 ha kun rahoitus lisääntyy.
maankäyttöpäällikkö Markku Ketolainen, Tornator Oy, 040 550 1431, markku.ketolainen@tornator.fi
Pääosin vanhojen metsien suojeluohjelmaan sisältyvät kohteet sijaitsevat Ilomantsissa, Joensuussa, Juuassa, Lieksassa, Nurmeksessa ja Valtimolla. Suojelupaketin suurin yksittäinen alue on Lieksassa Ruunaan retkeilyalueen pohjoispuolella sijaitseva Pesonsuo, jonka pinta-ala on lähes 240 hehtaaria. Alue on monipuolinen vanhojen metsien suojeluohjelman kohde, johon sisältyy luonnontilaisen Pesonsuon lisäksi runsaspuustoisia vanhoja metsiä. Suojeluun saadaan myös viereinen Natura -verkostoonkin kuuluva 66 ha laajuinen Iknonvaaran vanhojen metsien kokonaisuus.
Monilla suojeltavilla kohteilla on merkittävää virkistysarvoa. Esimerkiksi Natura 2000 -verkoston Juuan Polvelan luontokokonaisuuteen kuuluvalla Koppelon alueella on opastettu polku, joka johdattelee vanhoja metsiä, pienvesiä, rämeitä ja korpia sisältävän noin 160 ha laajuisen Pitkävaaran alueen läpi. Myös Joensuussa (ent. Enon kunnan alueella) sijaitseva Kalliolammen metsä (78 ha) on sekä retkeilijöiden että monien oppilaitosten suosima vanhan metsän alue, johon voi tutustua alueen läpi kulkevaa polkua pitkin.
Pääosa nyt suojeltavista alueista kuuluu valtakunnalliseen vanhojen metsien suojeluohjelmaan, joista valtioneuvosto teki periaatepäätöksen vuonna 1996. Yhtiö omistaa noin puolet maakunnan yksityisistä vanhojen metsien suojeluohjelmakohteista. Nyt suojeltavilla uusilla alueilla saatetaan valmiiksi yhtiön omistuksessa olevien suojeluohjelmakohteiden ja Natura 2000 -verkoston tavoitteet. Sovitut rauhoitusmääräykset eivät rajoita jokamiehen oikeuksia eivätkä metsästystä. Ympäristöministeriö ja Tornator Oy sopivat jo marraskuussa suojelusta aiheutuvien taloudellisten menetysten korvaamisesta ja valtio maksaa alueista noin 5,5 miljoonaa euroa.
Aikaisemmin Pohjois-Karjalassa on suojeltu yksityisinä suojelualueina ja samalla jäänyt kokonaan metsätalouden ulkopuolelle noin 630 ha Tornator Oyn omistamia maita. Lisäksi yhtiöllä on maakunnassa 950 ha rantojensuojelualueita. Vanhojen luonnonsuojeluohjelmien toteutus on Pohjois-Karjalassa loppuvaiheessa ja painopiste siirtyy vapaaehtoisen METSO -ohjelman mukaiseen suojeluun. Yksityisten maanomistajien METSO -kohteita on vuonna 2010 suojeltu yli 400 hehtaaria. Pohjois-Karjalan yksityisten suojelualueiden kokonaismäärä kasvaa tänä vuonna noin 13 200 hehtaariin.
Maankäyttöpäällikkö Markku Ketolainen, Tornator Oy, 040 550 1431, etunimi.sukunimi@tornator.fi
Tornatorin metsurit saavat työtehtävätiedot karttoineen suoraan kännykkään. Lue lisää
-sivuilta.
Ympäristöministeriö ja metsäyhtiö Tornator Oy ovat tehneet sopimuksen kaikkiaan 22 eri alueen suojelemisesta. Yhteensä suojeluun tulee noin 1240 hehtaaria maata. Kohteet sijaitsevat Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa 11 kunnan alueella. Valtio maksaa alueista 7,85 miljoonaa euroa.
Suurimmat yksittäiset suojelualueet ovat Lieksan Pesonsuon alue, jonka pinta-ala on 236 hehtaaria ja Sonkajärven Suurisuo, jonka pinta-ala on 129 hehtaaria. Suurisuo kuuluu Laakajärven metsät ja suot -Natura–alueeseen, jolla on pääosin luonnontilaista vanhaa metsää, aapasoita ja lähteitä. Pesonsuo on monipuolinen vanhojen metsien suojeluohjelman kohde, jolla sijaitsee runsaspuustoisia vanhoja metsiä ja ojittamaton Pesonsuo.
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki iloitsee syntyneestä sopimuksesta. ”Olemme saaneet suojeltua rikkaan kokonaisuuden arvokkaita elinympäristöjä. Yhtiön päätös on tärkeä erityisesti luonnontilaisten metsien ja soiden turvaamisen kannalta.”
”Olemme tyytyväisiä siihen, että alueista päästiin sopimukseen ja että pitkäksi venynyt prosessi saatiin päätökseen. Neuvottelut sujuivat hyvässä ja rakentavassa hengessä.” Tornatorin toimitusjohtaja Arto J. Huurinainen toteaa.
Suojellut alueet kuuluvat pääosin valtakunnalliseen vanhojen metsien suojeluohjelmaan, joista valtioneuvosto teki periaatepäätöksen vuonna 1996. Nyt tehdyllä sopimuksella toteutetaan suojeluohjelman tavoitteet Tornatorin maiden osalta.
Yhtiön tavoitteena on perustaa pääosalle alueista yksityinen luonnonsuojelualue. Yhtiö sopii ELY-keskusten kanssa alueita koskevista rauhoitusmääräyksistä.
Vanhojen suojeluohjelmien toteutus valmistuu kokonaisuudessaan lähitulevaisuudessa. Yksityisten maanomistajien korvauskysymykset on jo pääosin ratkaistu, viimeisenä työn alla ovat suurimpien maanomistajien alueet. Vanhoja suojeluohjelmia on toteutettu vuodesta 1996 lähtien kaikkiaan yli 340 000 hehtaarin alalla.
Metsänhoitaja Eero Melantie, ympäristöministeriö 0400 284 244, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Maankäyttöpäällikkö Markku Ketolainen, Tornator Oy, 040 550 1431, etunimi.sukunimi@tornator.fi
. Tämä on yhteneväinen sekä emoyhtiön että Romanian tytäryhtiön nimien kanssa. Tornator Eesti Oü korostaa myös paikallisuutta. Nimenmuutos on vahvistettu kaupparekisterissä 15.11.2010. Nimenmuutoksella ei ole vaikutusta yhtiön toimintaan.
Luonto-liitto ja Greenpeace syyttävät Tornator Oy:tä arvometsien hakkaamisesta Ruokolahdella. Asta- ja Veera-myrskyt riehuivat alueella viime elokuussa ja kaatoivat sieltä yhteensä yli 200 000 m
puuta. Kyseessä on siis myrskytuhoalueiden puunkorjuu. Yhtiö haluaa pelastaa myrskyssä kaatuneen puutavaran ja suojata pystyssä säilyneen omaisuutensa hyönteisiltä, kuten kaarnakuoriaisilta.
velvoittaa metsänomistajan korjaamaan kaatuneet puut pois. "Jos tuulenkaatoja ei ole korjattu ennen laissa asetettuja määräaikoja, tullaan niihin soveltamaan metsätuholain 5 §:ää, jolloin metsäkeskus voi velvoittaa myrskypuiden korjuuseen" sanoo Kaakkois-Suomen metsäkeskuksen viranomaispäällikkö Markku Metsämuuronen. Maa- ja metsätalousministeriön näkemys on yhtäläinen. Lisäksi metsänomistajalle voi myös langeta korvausvelvollisuus hyönteistuhojen levitessä.
Tornator huolehtii, että luonnonsuojelu- ja metsälain mukaiset kohteet säilytetään viranomaisten ohjeiden mukaan.
"Kannamme yhteiskuntavastuumme noudattamalla lakeja ja pyrkimällä ehkäisemään jatkotuhojen määrää. Hyönteistuhoriski ei suinkaan rajoitu myrskytuhometsiin, vaan voi levitä myös naapurin terveisiin metsiin. Riski on todellinen, sillä tänä vuonna on havaittu kahden sukupolven kaarnakuoriaisia." toteaa Tornatorin toimitusjohtaja Arto J. Huurinainen.
Tornator on jo aiemmin syksyllä päättänyt perustaa Ruokolahdelle, Viitalammin alueelle, luonnonsuojelulain mukaisen yksityisen, 74 hehtaarin laajuisen suojelualueen, jolta myrskypuita ei korjata.
Toimitusjohtaja Arto J. Huurinainen, Tornator, puh. 0400 674 902, etunimi.sukunimi@tornator.fi
Ympäristöesimies Maarit Sallinen, Tornator, puh. 040 720 7148, etunimi.sukunimi@tornator.fi
Tornator on mukana metsien monimuotoisuutta turvaavassa METSO II – ohjelmassa monin keinoin. Yhteistoimintaverkostohanke "Kuukkeli metsäluonnon suojelun monipuolistajana" on yksi Tornatorin tavoista olla mukana METSOn toteuttamisessa.
Tornator teettää yhdellä hankkeen kohdealueista kuukkelin elinympäristöjen kartoitusta. Kohdealue sijaitsee Etelä-Savossa Heinäveden Pölläkän kylässä, jossa aiempia satunnaisia kuukkelihavaintoja on ollut jonkin verran. Nyt tehtävän melko laajan kartoituksen tavoitteena on selvittää tarkemmin kuukkeleiden reviirejä sekä elinympäristöiksi soveltuvia alueita. Tavoitteena on myös löytää saatujen tietojen avulla sopivia talousmetsien luonnonhoidollisia toimintamalleja tai METSO -ohjelman tarjoamia keinoja kuukkelin elinolojen tukemiseen.
Kuukkeli metsäluonnon suojelun monipuolistajana -hanke on ainutlaatuinen, sillä ensimmäistä kertaa lajisuojelua edistetään yhdessä laajapohjaisen toimijajoukon kanssa. Hankkeessa ovat mukana Tornatorin lisäksi muun muassa Suomen Luonnonsuojeluliitto, Metsäkeskus Tapio, kohdealueiden metsäkeskukset, ympäristökeskukset, Metsähallitus, UPM ja Birdlife Suomi sekä kohdealueiden alueelliset lintutieteelliset yhdistykset. Suomen Luonnonsuojeluliiton Risto Sulkava toimii hankkeen vetäjänä.
Ympäristöesimies Maarit Sallinen, p. 040 720 7148,
Heinä-elokuun vaihteessa riehuneiden myrskyjen tuhojen laajuus Tornatorin metsissä on tarkentunut. Tämän hetkinen arvio kaatuneiden ja katkenneiden puiden määrästä on yhteensä noin 300 000 kuutiota.
Tornator Oy perustaa metsien monimuotoisuutta turvaavaan METSO-ohjelman mukaisen yksityisen suojelualueen Ruokolahdelle Viitalammin alueelle. Suojeltava alue on pinta-alaltaan 73 hehtaaria. Alue on runsaspuustoinen, sisältäen monipuolisen metsälajiston sekä merkittävästi Asta-myrskyn kaatamaa järeää puustoa. Perustettava suojelualue tullaan jättämään pysyvästi metsätaloustoimien ulkopuolelle, ja sen annetaan kehittyä pikkuhiljaa kohti luonnontilaisuutta.
Yhtiö oli jo aiemmin päättänyt suojella osan Viitalammilla olevista metsistään. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen maastoinventoinnin tulosten perusteella alueen oli katsottu soveltuvan METSO-ohjelmaan, ja suojelua oltiin viemässä yhteistyössä maanomistajan kanssa eteenpäin.
Heinäkuun lopussa Etelä-Karjalassa riehunut Asta-myrsky kaatoi osan alueen puustosta, mikä aiheutti maanomistajalle paineita korjata pilaantuva puutavara alueelta. Ympäristöministeriö ja Kaakkois-Suomen ELY-keskus olivat kuitenkin nopeasti valmiita jatkamaan suojeluneuvotteluita, ja neuvotteluissa päästiin pian molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun. Suojeltava alue on kooltaan suurempi kuin yhtiön aiemmin METSO-ohjelmaan tarjoama alue.
"METSO-ohjelma on metsänomistajalle vapaaehtoinen ja hyvä keino suojella metsien monimuotoisuutta", toteaa Tornatorin toimitusjohtaja Arto Huurinainen.
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki on hyvillään Tornatorin päätöksestä. "On hienoa, että yhtiö tarttui tilaisuuteen suojella tämä monimuotoisuuden kannalta rikas metsäalue. Sen myötä saamme Etelä-Karjalaan verrattain laajan METSO-kohteen, jolla on tärkeä rooli alueen metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisessa", ministeri Lehtomäki kiittää.
Viitalammen alue on yhtiön toinen METSO-ohjelmaan hyväksytty alue. Ensimmäinen kohde sijaitsee Pohjois-Savossa.
Toimitusjohtaja Arto J. Huurinainen, Tornator, puh. 0400 674 902, etunimi.sukunimi@tornator.fi
Ympäristöesimies Maarit Sallinen, Tornator, puh. 040 720 7148, etunimi.sukunimi@tornator.fi
Ylijohtaja Timo Tanninen, ympäristöministeriö, puh. 040 531 9335, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Metsätalousinsinööri Pekka Jokinen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, puh. 040 778 9903, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Jaa|
Takaisin2.9.2010: Uusia verkkoratkaisuja metsäpalveluiden hallintaan
Kehittyvä verkko- ja mobiiliteknologia tarjoaa uusia toimintamalleja myös metsäpalvelutyökohteiden ja -materiaalien hallintaan. Metsäpalvelutyökohteita voidaan hallinnoida verkkosovelluksessa ja jakaa eri toimijoiden välillä reaaliaikaisesti. Liikkuvan työn toteuttajalla on käytettävissään joko ajoneuvotietokoneella tai normaalissa matkapuhelimessa toimiva sovellus. Molempien kautta työn tekijä saa käyttöönsä toimeksiantoa koskevien perustietojen ja ohjeiden lisäksi toimeksiannon sijainti- tai kuviotiedot. Samalla päätelaitteella voi myös antaa toimeksiantoa koskevat toteutustiedot, jotka välittyvät reaaliajassa niin yrittäjälle kuin työn tilaajal-le. Lisäksi ajoneuvolaite opastaa työn toteuttajan työkohteelle, sekä mahdollistaa oman sijainnin ja työkohteen sijainnin vertailun kartalla.
Verkkopalvelun kautta esimerkiksi metsäpalveluyrittäjä tai taimitarha voi keskittää usean eri toimijan tilaukset verkkosovellukselle, jossa tilauksia hallitaan ja ylläpidetään käyttövaltuuksien puitteissa. Tilaukset voidaan osoittaa yrityksen omille työn toteuttajille sekä aikatauluttaa tai ketjuttaa toimeksiannot haluttuun järjestykseen. Toteumatietoja voidaan verkkojärjestelmässä siirtää hyväksynnän jälkeen suoraan laskutukseen tai tulosseurantaan.
Pilottihanke taimitilausten ja -toimitusten sähköiseen hallintaan
Tornator Oy:n, Bitcomp Oy:n ja taimitarhojen käymissä yhteistyökokouksissa nousi esille tarve taimitilausten ja toimitusten sähköisen hallinnan kehittämiselle. Tornatorilla oli jo aiempaa kokemusta erilaisten sähköisten toiminnanohjaussovellusten käytöstä. Yhtiö otti käyttöönsä vuonna 2008 TornaMobile puhelin- ja TornaToimeksiannot verkkosovelluksen, joilla se on siitä asti hallinnut yhtiön omien metsureiden työnohjausta ja palkanlaskentajärjestelmän tarvitsemia työpäiväkirjauksia. Seuraavana vuonna otettiin käyttöön vastaavaan toimintaperiaatteeseen perustuvat puhelin- ja verkkosovellukset yrittäjätöiden ohjauksessa ja laskutuksen hallinnassa. Taimitilausten ja -toimitusten hallintaa päätettiin testata vastaavalla menetelmällä omana pilottihankkeenaan vuoden 2010 aikana. Pilottiin osallistui Tornatorin eri tiimeiltä neljä metsänhoitoesimiestä sekä Fin Forelia Oy:n ja Pohjan Taimi Oy:n taimitarhoja sekä kuljetusyrittäjiä.
Hanke eteni siten, että Tornatorin metsänhoitoesimiehet tallensivat talven aikana alustavat taimitilaukset purkupaikkakohtaisesti verkkosovellukselle. Tilaukset sisälsivät taimimateriaaleja koskevat tarpeelliset tiedot sekä purkupaikkojen sijainnin kartalla. Taimitarhat kirjautuivat järjestelmään ja saivat kaikki taimitilaukset siten ennakkoon taimitarhakohtaisesti. Taimitarhat ketjuttivat ja osoittavat taimitilaukset omille kuljetusresursseilleen, jolloin tieto taimitoimituksen tarkasta toteutusajankohdasta välittyi myös metsänhoitoesimiehille. Taimitarhojen omat autot sekä kuljetusyrittäjät toimittavat kevään aikana tilatut taimet Bitcomp Oy:n BitApps -ajoneuvosovellusten avulla tilausten mukaisille purkupaikoille. Kuljetusresurssin kuitatessa ajoneuvosovelluksella purkupaikan toimitetuksi välittyi tieto taimitoimituksen toteutumisesta metsänhoitoesimiehelle ja taimitarhalle. Kaikki toteutetut purkupaikat toimitusmäärineen ja sijaintitietoineen jäävät järjestelmään ja ovat myöhemmin tarkasteltavissa sekä hyödynnettävissä esimerkiksi laskutuksessa.
Taimitilausten ja -toimitusten sähköinen hallinta nopeuttaa ja yhdenmukaistaa taimitilausten tekoa, vastaanottamista ja ylläpitoa sekä kuormien suunnittelua. Lisäksi järjestelmä välittää reaaliaikaista tietoa eri käyttäjille tilauksen sen hetkisestä tilanteesta. Taimien kuljetuksissa käytettävä BitApps-ajoneuvopc puolestaan helpottaa purkujärjestyksen suunnittelua ja purkupaikkojen löytymistä sekä mahdollistaa reaaliaikaisen tiedonvälityksen taimitarhalle ja asiakkaalle.
Työkohteiden yhteydessä käsiteltävän metsävaratiedon sekä itse toimeksiantojen välittäminen järjestelmien välillä on myös mahdollista uusia verkkopalvelurajapintoja käyttäen. Pilotissa käytetyt Tornatorin järjestelmät sekä urakoitsijoille suunnattu BitApps-järjestelmä tukevat Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion koordinoiman standardisointiprojektin puitteissa kehitettyä avointa
metsävarastandardia.
Lisätietoja antavat:
Bitcomp Oy: Jarmo Oittinen, puh. 0400 575 559
Tornator Oy: Heikki Tuomikoski, puh. 040 758 4964
Takaisin11.8.2010: Myrskyt riehuivat myös Tornatorin metsissä
Heinä-elokuun vaihteessa Suomessa riehuneet Asta- ja Veera-myrskyt aiheuttivat tuhoja myös Tornatorin metsissä. Myrskyjen reitit kulkivat yhtiön ydinalueella Etelä-Karjalasta Pohjois-Savoon.
Tuhoalueiden kartoittaminen ja puiden korjuu ovat täydessä käynnissä. Työt kestävät useita viikkoja. Pahimmilla alueilla on useiden hehtaarien laajuisia tuhoalueita, joissa puut ovat kaatuneet juurineen tai rungot muuten katkenneet. Tuhoja on sekä vanhemmissa että nuoremmissa puustoissa. Nuoremmat, vasta harvennetut männiköt ovat kärsineet lievempiä vaurioita. Tämän hetkinen arvio kaatuneiden ja katkenneiden puiden määrästä on yhteensä yli 200 000 kuutiota.
Lopullista vahinkojen määrää on vielä mahdotonta arvioida. Se selviää vasta, kun kaikki kohteet on pystytty paikantamaan ja korjuutyöt saatu päätökseen. Luonnollisesti yhtiö pyrkii minimoimaan taloudelliset vahingot nopealla toiminnalla ja suojaamalla metsäomaisuuden lisävahingoilta. Kaatuneet ja katkenneet puut aiheuttavat hyönteistuhoriskin, jollei puita saada kuljetettua pois metsästä. Luonnonsuojelualueilla ja metsälakikohteilla jätetään myrskytuhopuut kuitenkin korjaamatta luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.
Metsäteollisuus ry arvioi, että myrskyjen kaatamat puut mahtuvat puumarkkinoille hyvin. Markkinoilla on nyt kysyntää kaikenlaiselle puulle. Osa myrskyn runtelemista tukkipuun läpimitan täyttävistä rungoista ei kuitenkaan sovellu sahattaviksi, mutta ne voidaan hakettaa sellun raaka-aineeksi. Korjuu on riskialtista työtä, joten työtapaturmien ehkäisemiseksi on tehtävä mahdolliset varotoimenpiteet.
Lisätietoja:
Arto J. Huurinainen, toimitusjohtaja, puh. 0400 674 902
Takaisin6.8.2010: Juvan toimipiste on suljettu
Juvan toimisto on suljettu 31.7.2010. Alueen metsänhoitoesimiehen, Kalle Tullisen, toimipiste on siirretty Savonlinnaan osoitteeseen Olavinkatu 54.
Takaisin6.8.2010: Kaavilla uusia lomarakennuspaikkoja
Pitkälahdella Saarijärven rannalla Kaavin kunnassa on myynnissä kolme lomarakennuspaikkaa. Käy tutustumassa tarkemmin
tonttimyyntipalvelussamme.
Lisätietoja kohteista antaa maankäyttöesimies Jarmo Hamara, puh. 0400 177 054.
Takaisin6.8.2010: Joroisissa uusia rantarakennuspaikkoja
Joroisissa Sysmäjärven rannalla aivan Tetriniemen lounaisosassa on myynnissä kolme rakennuspaikkaa. Ne täydentävät aiempaa loma-asutusta ja sähköistys on helposti saatavilla. Käy tutustumassa kohteisiin
tonttimyyntipalvelussamme.
Lisätietoja kohteesta antaa maankäyttöesimies Jarmo Hamara, puh. 0400 177 054.
Takaisin16.7.2010: Uusia rantarakennuspaikkoja Puumalassa
Malosen- ja Syväjärven rakennuspaikat sijaitsevat lähellä Puumalan palveluita, käy tutustumassa kohteisiin
tonttimyyntipalvelussamme.
Lisätietoja kohteista antaa maankäyttöesimies Jarkko Heikkinen, puh. 044 589 2951.
Takaisin16.7.2010: Omakotitalo myynnissä Heinävedellä
Heinäveden Palokissa on myynnissä maalaistalo piharakennuksineen. Tutustu kohteeseen
tonttimyyntipalvelussamme.
Lisätietoja kohteesta antaa maankäyttöesimies Jarmo Hamara, puh. 0400 177 054.
Takaisin16.7.2010 Metsäkämppä myynnissä Ilomantsissa
Kälkäjärven rannalla Ilomantsissa on myynnissä metsäkämppä pihapiireineen. Kohteeseen voit tutustua tarkemmin
tonttimyyntipalvelussamme.
Lisätietoja antaa maankäyttöesimies Jarmo Hamara, puh. 0400 177 054.
Takaisin16.7.2010: Uusia rantarakennuspaikkoja Varkaudessa
Varkaudessa on myynnissä rantarakennuspaikkoja, 4 kpl Kortejärvellä ja 3 kpl Pienijärvellä. Tutustu kohteisiin
tonttimyyntipalvelussamme.
Lisätietoja antaa maankäyttöesimies Jarmo Hamara, puh. 0400 177 054
Takaisin6.7.2010 Savonlinnassa Pihlajavedellä myynnissä uusia Saimaan rantarakennuspaikkoja
Pihlajaveden Kongonsaaren tontit sijaitsevat erinomaisten veneilyvesien äärellä. Saareen on lossiyhteys ja 6 tontille on rakennettu tie valmiiksi. Käy tutustumassa kohteeseen
tonttimyyntipalvelussamme.
Lisätietoja kohteesta saa maankäyttöesimies Jarkko Heikkiseltä, puh. 044 589 2951. Email: etunimi.sukunimi@tornator.fi
Takaisin23.6.2010: Ilomantsissa uusia rantarakennuspaikkoja
Ilomantsissa Koitereen Juuansaaressa on myynnissä useita hyväpuustoisia ja hiekkarantaisia rantarakennuspaikkoja.
Tutustu myös Koitereen Lylylahden ja Uljaskankaan rantarakennuspaikkoihin
tonttimyyntipalvelussamme.
Lisätietoja kohteista antaa maankäyttöesimies Jarmo Hamara, puh. 0400 177 054
Takaisin25.5.2010: Uusia lomarakennuspaikkoja Ruokolahdella
Ruokolahden Käkövedellä on myynnissä 19 kpl upeita lomarakennuspaikkoja Saimaan rannalla. Käy tutustumassa kohteisiin
tonttimyyntipalvelussamme.
Lisätietoja kohteista antaa maankäyttöesimies Tuomo Haakana, puh. 050 5211 257.
Takaisin25.5.2010: Uusi lomarakennuspaikka myynnissä Heinävedellä
Heinäveden Varistaipaleella on myynnissä rinnetontti Karvion maaseutukylän läheisyydessä. Helppo liitettävyys kunnallistekniikkaan, joten käy tutustumassa
tonttimyyntipalvelussamme.
Lisätietoja kohteesta antaa maankäyttöesimies Jarmo Hamara, puh. 0400 177 054.
Takaisin20.5.2010: Tornator lasten ja nuorten metsäpäivissä
Eri puolilla maata järjestetään metsäpäiviä lasten ja nuorten metsätietämyksen edistämiseksi. Tornator on monin tavoin mukana tällaisessa toiminnassa. Tornator järjestää muun muassa päiväkotilapsille ja koululaisryhmille omia metsäpäiviä, jolloin tutustutaan metsäammattilaisten johdolla metsäasioihin aidossa ympäristössä. Lisäksi Tornator on joillakin alueilla mukana alueellisten metsätoimijoiden yhteistyössä järjestämissä tilaisuuksissa.
Toiminnan tavoitteena on, että lapset ja nuoret pääsevät tutustumaan metsätalouteen ruohonjuuritasolla ja kokemaan uusia asioita luonnon helmassa.
Lisätietoja:
ympäristöesimies Maarit Sallinen p. 010 563 0015
Takaisin16.3.2010: Tornator Oy:lle valittu uusi hallitus
Tornator Oy:lle on valittu uusi hallitus 16.3.2010. Hallituksen puheenjohtajana toimii Esko Torsti (Ilmarinen) ja varapuheenjohtajana Mikko Koivusalo (Varma). Muut jäsenet ovat Markus Rauramo (Stora Enso), Erkko Ryynänen (OP-Eläkesäätiö ja -kassa) ja Hannu Tarkkonen (Etera).
Hallituksen varajäsenet ovat Risto Autio (Varma), Elina Lehtonen (Etera), Jari Pussinen (Pohjola Vakuutus), Jorma Tammenaho (Ilmarinen) ja Jyrki Tammivuori (Stora Enso).
Takaisin15.3.2010 Lehdistötiedote: Metsäyhtiö Tornator teki vahvan tuloksen myös taantumassa
Taantumankin keskellä metsäyhtiö Tornator säilytti tuloksentekokykynsä. Vuoden 2009 nettotulos ilman biologisten hyödykkeiden käyvän arvon muutosta oli 27,0 miljoonaa euroa (24,9). Metsäteollisuuden ongelmat Suomessa heijastuivat puun kysynnässä ja hinnassa, mutta Tornator onnistui lisäämään myyntivolyymiä pk-sektorin sahoille ja energialaitoksille. Myös tiukka kulukuri ja rahoituskustannusten aleneminen auttoivat pääsemään asetettuihin tulostavoitteisiin. Taantuma pienensi yhtiön liikevaihtoa 68,8 miljoonaan euroon (76,8). Liikevaihdosta noin 58,3 miljoonaa euroa (65,2) kertyi puun luovutuksesta ja noin 10,2 miljoonaa euroa (11,0) lomarakennustonttien ja muiden maa-alueiden myynnistä.
Kansainvälisen IFRS -tilinpäätösstandardin mukaan laskettu metsän käypä arvo vuoden lopussa oli noin 946 miljoonaa euroa (921). Metsän käypää arvoa kohotti diskonttokoron lasku ja arvoa laski puun pitkän aikavälin hintaennusteen lievä lasku. Uusia metsämaita hankittiin vähäisessä määrin Suomessa ja Virossa.
Liikevoitto ilman metsien käyvän arvon muutoksen vaikutusta oli noin 54,0 miljoonaa euroa (56,5). Metsien käyvän arvon muutoksista puhdistettu sijoitetun pääoman tuotto oli 6,5 % (7,1 %) ja sidotun oman pääoman tuotto 33,7 % (31,1 %). Omavaraisuusaste oli 38,2 % (35,7 %).
Suomessa puukauppa on piristymässä kuluvana vuonna. Tukkipuun kysyntä elpyi jo viime vuonna, ja kuitupuun kysynnän odotetaan paranevan kevään kuluessa. Kuitenkin kysynnän ennustettavuus puumarkkinoilla pysyy edelleen huonona, sillä markkinoiden kehitys seuraa yleistä epävarmaa talouskehitystä Suomessa ja maailmalla. Kiinteistömarkkinoilla ei vuonna 2010 ole nähtävissä muutoksia verrattuna vuoteen 2009. Tonttien kysyntä pysyy aiempia vuosia vähäisempänä ja kohdistuu entistä selvemmin valikoiduille alueille. Tornator toteuttaa metsänhoitotyöt vuonna 2010 suunnitellusti. Vuonna 2009 saavutetut tulokset leimikonsuunnittelussa, kustannusten karsimisessa sekä asiakashankinnassa tukevat valittua strategiaa.
Vuosikertomus 2009 ja
tilinpäätös 2009
Lisätietoja:
Arto J. Huurinainen, toimitusjohtaja, puh. 0400 674 902
Henrik Nieminen, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 040 869 7613
Takaisin18.2.2010 Tornator Oy mukana Luonnonhoitoa liekillä – hankkeessa Etelä-Karjalassa
Kaakkois-Suomen metsäkeskuksen Luonnonhoitoa liekillä -hanke on yksi vapaaehtoisuuteen perustuvan Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman (METSO) valituista yhteistoimintaverkostoista. Tornator on mukana edistämässä talousmetsien luonnonhoitoa sekä paahde- ja palolajistojen elinympäristöjen ylläpitoa luonnonhoidollisten polttojen avulla.
Luonnonhoitoa liekillä -yhteistoimintaverkostohankkeen päätavoitteena on synnyttää Etelä-Karjalaan edellytykset pysyvään tulenkäytön toimintakulttuuriin, jossa alueen metsänomistajat ja toimijat omaksuvat hallitun tulenkäytön osaksi talousmetsien luonnonhoitoa.
Ekologiset perusteet luonnonhoidollisten kulotusten lisäämiseen Etelä-Karjalan alueella ovat vahvat. Luonnonhoidollisilla kulotuksilla voidaan parantaa harjurinteiden ääreviin olosuhteisiin sopeutuneiden ja harvinaistuneiden lajien elinolosuhteita, jotka ovat heikentyneet tehokkaan metsäpalotorjunnan, metsänkäsittelytoimien ja ilmasta tulevan typpilaskeuman myötä. Lähes kaikkien harjukasvien vähenemiselle löytyy yhteinen nimittäjä: runsaasti valoa vaativina lajeina ne eivät kestä elinympäristöjen umpeenkasvua. Etelä-Karjalan harjuilla tavattavia paisterinteiden kasvilajistoa ovat muun muassa hietaneilikka, idänkeulankärki, kangasajuruoho ja kangasvuokko. Kulotuksesta ja palosta vaurioituneesta puuaineksesta hyötyy myös runsas joukko kotelosieniä, kääväkkäitä, kovakuoriaisia, luteita ja perhosia, joista osa on uhanalaisia.
Yhteistoimintaverkostossa ovat mukana Tornatorin lisäksi muun muassa Etelä-Karjalan pelastuslaitos, Metsähallitus, Metsänhoitoyhdistys Etelä-Karjala, Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Pro Agria Etelä-Karjala, Etelä-Karjalan ammattioppilaitos, Etelä-Karjalan allergia- ja ympäristöinstituutti.
Lisätietoja:
www.metsonpolku.fi
ympäristöesimies Maarit Sallinen, 010 563 0015
Takaisin16.2.2010 Tornatorilta rantatontin ostaneet asiakkaat olivat tyytyväisiä palveluun
Tornator teetti asiakastyytyväisyyskyselyn vuonna 2009 tontin ostaneille asiakkailleen tonttimyynnin palvelun kehittämiseksi. Kyselyjä lähetettiin sekä sähköpostitse että postitse. Kyselyyn vastattiin ilahduttavan aktiivisesti, vastausprosentti oli 51.
Asiakkailta kysyttiin, kuinka olivat saaneet tietoa myytävistä tonteista, mitkä seikat vaikuttivat lomarakennuspaikan valintaan ja vastasivatko ominaisuudet odotuksia. Tontin ostaneilta kysyttiin myös mielipidettä henkilökuntamme toiminnasta kaupantekoprosessissa.
Kyselyn perusteella voidaan päätellä, että tietoa myytävistä tonteista on haettu eniten internetin kautta. Myytävät rantatontit löytyvät myös edelleen vanhan tutun puskaradion kautta. Kyselyn mukaan asiakkaiden lomatontin valintaan vaikuttivat eniten vesistöt, paikkakunta, hinta sekä ilmansuunta. Asiakkaat vastasivat, että olivat pääosin tyytyväisiä Tornatorin tonttien pinta-alaan, tonttien puustoon, vesistöihin ja tiestöjen kuntoon. Henkilökuntamme sai hyvää palautetta ja palveluumme sekä kaupantekoprosessiin oltiin kaiken kaikkiaan tyytyväisiä.
Vastanneiden kesken arvottiin piknik – laukku, arpaonni suosi pariskuntaa Juuasta.
Kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille ja onnittelut voittajille!
Takaisin15.1.2010 Tornator Timberland Estonia Oü:n kotisivut on avattu
Tornator Oy:n tytäryhtiön Tornator Timberland Estonia Oü:n kotisivut on avattu osoitteessa:
www.tornator.eeTakaisin16.12.2009 Luonnonsuojelualue Pohjois-Savoon
Tornatorin hakemuksesta ja ympäristöviranomaisen päätöksellä on perustettu METSO -suojelualue Pohjois-Savoon Sonkajärvelle. Alue on nimetty Sahinniskan metsäksi.
Rauhoitettava alue, joka on pinta-alaltaan 4,2 hehtaaria, on järeätä kuusivaltaista metsää, jossa on liito-oravan elinvoimainen esiintymä. Rauhoittamisen tarkoituksena on metsäluonnon ja liito-oravan suojeleminen säilyttämällä alue luonnontilaisena.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
METSO-ohjelma eli Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008–2016 on metsien monimuotoisuutta turvaava ohjelma, jonka avulla metsänomistajat voivat vapaaehtoisesti suojella metsiensä monimuotoisuutta.
Takaisin1.12.2009 Tornator Oy:n Vantaan toimisto on muuttanut
Tornator Oy:n Vantaan toimisto on muuttanut.
Vantaan toimiston osoite on:
Tornator Oy
(Petrasol Leija Business Center)
Pakkalankuja 7
01510 Vantaa
Takaisin28.9.2009 Uusia rakennuspaikkoja myynnissä Ilomantsissa
Tonttimyyntipalveluumme on avattu uusi kohde Ilomantsin Koitereen Suukylässä.
Jo ennestään myynnissä olleeseen kohteeseen Ilomantsin royk, Haapojärvi, on tullut myyntiin lisää rakennuspaikkoja, korttelit 14-16.
Tutustu kohteisiin
tonttimyyntipalvelussamme.
Takaisin24.8.2009 Lomarakennuspaikka Tuusniemeltä Kivijärven rannalta
Tuusniemeltä Kivijärven rannalta on tullut myyntiin yksi lomarakennuspaikka. Tutustu kohteeseen
tonttimyyntipalvelussamme.
Takaisin24.8.2009 Luonto kutsuu syksyllä poimimaan metsiemme antimia
Metsäntutkimuslaitoksen sienisatoennusteen mukaan sienisato on melko hyvä kesä- ja heinäkuun kosteiden säiden ansiosta.
Poimittavaa riittää kehnonakin sienivuonna, sillä suomalaismetsissä kasvaa Ruokatiedon arvion mukaan noin 1,5 miljardia kiloa sieniä. Jokaiselta metsähehtaarilta saadaan siis keskimäärin 50 kilon sienisato! Siitä huolimatta suomalaiset hyödyntävät huonosti metsissämme olevaa sienimäärää, sillä vain 5% kauppasienten sadosta kerätään talteen.
Metsäntutkimuslaitoksen mukaan marjasato on vaihteleva. Näin ollen paikoin sato saattaa olla vaatimaton, mutta toisaalla hyvin runsas. Marjasadostakin, joka vaihtelee 500 miljoonasta kilosta 950 miljoonaan kiloon, poimitaan vuosittain vain noin 10 %.
Luonto kutsuu syksyllä poimimaan metsiemme antimia, eli nyt on hyvä aika lähteä marja- ja sieniretkelle!
Takaisin14.8.2009 Uusia rantarakennuspaikkoja myynnissä Ruokolahden Valkjärvellä
Tonttimyyntipalveluumme on avattu uusi kohde. Rakennuspaikat sijaitsevat Ruokolahden Valkjärvellä. Tutustu kohteeseen
tonttimyyntipalvelussamme.
Takaisin5.8.2009 Uusia rantarakennuspaikkoja myynnissä Saimaalla
Savonlinnan Ahvensalmelta Saimaan rannalta on tullut myyntiin 2 kpl uusia rantarakennuspaikkoja. Lisätietoa kohteista löydät
tonttimyyntipalvelustamme.
Takaisin6.7.2009 Saimaan rannalta Savonlinnasta on tullut myyntiin uusia rantarakennuspaikkoja
Savonlinnassa Pihlajaveden rannalta Tetriniemestä on tullut myyntiin 3 kpl uusia rantarakennuspaikkoja. Lisätietoa kohteista löydät
tonttimyyntipalvelustamme.
Takaisin30.6.2009 Juuassa myynnissä uusia rantarakennuspaikkoja
Juuassa Lietukan rannalla on myynnissä viisi uutta lomarakennuspaikkaa. Tutustu kohteeseen
tonttimyyntipalvelussamme.
Takaisin26.6.2009 Uusia rantarakennuspaikkoja myynnissä Puumalassa
Puumalan Torikko- ja Kaitajärvien rannoilta on tullut myyntiin uusia rantarakennuspaikkoja. Lisätietoa kohteista löydät
tonttimyyntipalvelustamme.
Takaisin23.6.2009 Uusia rantarakennuspaikkoja Lieksassa ja Ilomantsissa
Tonttimyyntipalveluumme on avattu uusia kohteita Lieksassa ja Ilomantsissa.
Lieksan kohde sijaitsee Iso-Hangasjärven rannalla ja myynnissä on kaksi lomarakennuspaikkaa.
Ilomantsin Koitajoen rannan rakennuspaikat on tonttimyyntipalvelussamme kahdella myyntikohteella. Joen pohjoispuolella korttelissa kolme on yksi rakennuspaikka ja toisella kohteella joen eteläpuolella on kolmessa korttelissa (4-6) yhteensä yhdeksän rakennuspaikkaa.
Ilomantsin Nietalahdessa on myynnissä viisi lomarakennuspaikkaa.
Lisätietoa kohteista löydät
tonttimyyntipalvelustamme.
Takaisin22.6.2009 Uusia lomarakennuspaikkoja myynnissä Juvalla
Juvan Ahven- ja Kalajärvien rannoilta on tullut myyntiin uusia lomarakennuspaikkoja. Lisätietoa kohteista löydät
tonttimyyntipalvelustamme.
Takaisin9.6.2009 Uusia lomarakennuspaikkoja tullut myyntiin Kylliönjärveltä Ruokolahdelta ja Puumalasta
Puumalan ja Ruokolahden rajalla sijaisevan Kylliönjärven rannalta on tullut myyntiin uusia lomarakennuspaikkoja. Järven pohjoispuoli kuuluu Puumalan kuntaan ja eteläpuoli Ruokolahden kuntaan. Lisätietoa kohteista löydät
tonttimyyntipalvelustamme.
Takaisin5.6.2009 Uusia rantarakennuspaikkoja Heinävedellä
Tutustu uusiin Heinäveden Kermajärven rannalla sijaitseviin lomarakennuspaikkoihin
tonttimyyntipalvelussamme.
Takaisin29.5.2009 Uusia lomarakennuspaikkoja Saimaan rannalla
Tonttimyyntipalveluumme on avattu uusia kohteita Savonlinnasta ja Puumalasta.
Savonlinnan rakennuspaikat sijaitsevat Saimaan Pyyveden Syväniemessä.
Puumalan rakennuspaikat sijaitsevat Saimaan Ummistonvedellä Huuhtlahdessa.
Tutustu Saimaan kohteisiimme
tonttimyyntipalvelussamme.
Takaisin28.5.2009 Uusia rantarakennuspaikkoja myynnissä Pyhtäällä
Tonttimyyntipalveluumme on avattu uusi kohde Pyhtäällä. Tutustu Kymijoen suistoalueella sijaitseviin rakennuspaikkoihin
tonttimyyntipalvelussamme.
Takaisin30.3.2009 Uusia rantarakennuspaikkoja myynnissä Sulkavan Tuhkasaaressa ja Ruokolahden Kysmänlahdella
Uusiin Sulkavan Tuhkasaaren ja Ruokolahden Kysmänlahden myyntikohteisiin voit tutustua
tonttimyyntipalvelussamme.
Takaisin23.3.2009 Nimitys: Anssi Hiltunen metsänhoitoesimieheksi
Metsätalousinsinööri (AMK) Anssi Hiltunen on nimitetty metsänhoitoesimieheksi Lieksan tiimille 23.3.2009 alkaen.
Hänen työpisteensä sijaisee Ilomantsissa.
Takaisin12.3.2009 Lehdistötiedote: Metsäyhtiö Tornator vahvassa kasvussa
Vuonna 2008 Suomen kolmanneksi suurin metsänomistaja Tornator teki 76,8 miljoonan euron liikevaihdon (63,5) eli kasvua 21% edellisvuodesta. Liikevaihdosta noin 65 miljoonaa euroa kertyi puun luovutuksesta ja noin 11 miljoonaa euroa lomarakennustonttien myynnistä. Myytyjen leimikoiden rakenne soveltui hyvin asiakkaiden tarpeisiin, ja hakkuumäärä kohosikin noin 2 miljoonaan kuutiometriin (1,7). Lomarakennustonttien kaupassa ylitettiin asetetut tavoitteet, vaikka loppuvuodesta alkoi jo näkyä merkkejä kysynnän hiipumisesta.
Kansainvälisen IFRS -tilinpäätösstandardin mukaan laskettu metsän käypä arvo vuoden lopussa oli noin 921 miljoonaa euroa (890). Metsän käypää arvoa pienensi puun pitkän aikavälin hintaennusteen lievä lasku ja vastaavasti kohotti uusien metsien hankinta Suomessa (3,000ha), Virossa (3,000ha) ja Romaniassa (12,000ha).
Liikevoitto ilman metsien käyvän arvon muutoksen vaikutusta oli noin 57 miljoonaa euroa (50) ja vastaavasti tilikauden tulos noin 25 miljoonaa euroa (25). Metsien käyvän arvon muutoksista puhdistettu sijoitetun pääoman tuotto oli 7,1% (7,0%) ja sidotun oman pääoman tuotto 31,1% (31,5%). Omavaraisuusaste oli 35,7% (42,1%).
Yleinen talouden epävarmuus tulee vaikuttamaan myös Tornatorin tulokseen vuonna 2009. Erityistä huomiota tullaan kiinnittämään kassavirtoihin, ja suurempia investointeja lykätään tarvittaessa. Yhtiö on kuitenkin luottavainen puun kysynnän elpymiseen puunjalostusteollisuuden varastojen pienentyessä vuoden lopulla. Tornatorin pitkäaikaiset lainat erääntyvät aikaisintaan vuonna 2013, joten vallitsevalla rahoitusmaailman kriisillä ei ole välittömiä vaikutuksia yhtiön lainajärjestelyihin. Ulkomaan yksiköiden osalta toimintaa kehitetään ja mahdollisuuksien mukaan metsäomistusta kasvatetaan niin, että seuraavan nousukauden alkaessa myös näistä hankinnoista saadaan haluttu lisäarvo osakkeenomistajille.
Lisätietoja:
Arto J. Huurinainen, toimitusjohtaja, puh. 0400 674 902
Henrik Nieminen, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 040 869 7613
Tasekirja 2008 ja
vuosikertomus 2008
Tornator on noin 600 000 hehtaarin metsäomaisuudellaan Suomen kolmanneksi suurin metsänomistaja. Konsernin liikevaihto vuonna 2008 oli 76,8 miljoonaa euroa. Tornatorin pääliiketoimintaa ovat puun tuottaminen ja hakkuuoikeuksien myynti. Lisäksi se kehittää ja tarjoaa korkealaatuisia metsänhoitopalveluita sekä myy lomarakennustontteja. Yhtiö myös ostaa aktiivisesti metsämaata oman ydinalueensa läheisyydessä. Tornatorin palveluksessa on yhteensä noin 200 henkilöä pääosin Kaakkois- ja Itä-Suomessa. Yhtiön suurimmat osakkeenomistajat ovat Stora Enso, Varma, OP-Henkivakuutus, Ilmarinen ja Etera.
Takaisin3.3.2009 Nimitys: Jussi Komulainen metsänhoitoesimieheksi
Metsänhoitaja Jussi Komulainen (25) on nimitetty metsänhoitoesimieheksi Imatran tiimille 3.3.2009 alkaen.
Hänen työpisteensä sijaisee Imatralla, Torikadun toimistossa.
Takaisin26.2.2009: Saimaan lomarakennuspaikkoja myynnissä Puumalassa
Tonttimyyntipalveluumme on tullut myyntiin kaksi Saimaan lomarakennuspaikkaa Puumalan Lieviskän Riihirannanniemessä. Tutustu kohteisiin
tonttimyyntipalvelussamme.
Takaisin2.2.2009 Nimitys: Riido Rosin vastaamaan Viron metsätiloista
Viron metsätilojen operatiivisista toiminnoista vastaavaksi (Country manager) on nimitetty Riido Rosin (43).
Rosin siirtyi uuteen tehtäväänsä Stora Enson Viron organisaatiosta.
Takaisin18.12.2008: Uusia lomarakennuspaikkoja myynnissä Juvan Sourujärvellä
Juvan Sourujärveltä on tullut myyntiin uusia lomarakennuspaikkoja. Tutustu kohteisiin
tonttimyyntipalvelussamme.
Takaisin17.12.2008: myynnissä Saimaan rannalla lomarakennuspaikkoja Ruokolahdella
Ruokolahdelta Virtoinmäeltä on tullut myyntiin lomarakennuspaikkoja Saimaan rannalta. Ruokolahden sisäjärvialueelta on myynnissä lomarakennuspaikkoja Vääräjärveltä.
Tutustu kohteisiin
tonttimyyntipalvelussamme.
Takaisin15.12.2008: Tornator teetti metsiinsä luonnonhoitosuunnitelman Lökkiö-Sapariston alueella
Tornator Oy:n Ruokolahden ja Puumalan kunnissa sijaitsevan Lökkiö-Sapariston alueen metsiin valmistui luonnonhoitosuunnitelma, jossa selvitettiin kokonaisvaltaisesti suunnittelualueen metsien luontoarvot ja jolla ohjataan pitkällä tähtäimellä metsävarojen käyttöä alueella.
Luonnonhoitosuunnitelmassa huomioitiin alueen metsien nykytila, arvokkaat elinympäristöt, lajiesiintymät ja riista sekä virkistyskäyttö. Metsien nykytilan ja luontokohteiden avulla arvioitiin suunnittelualueen ekologisesti arvokkaat kohteet ja puutteet. Havaittiin, että suunnittelualueen ekologiset puutteet olivat talousmetsille melko tyypillisiä: lahopuun, vanhojen elävien puiden sekä lehtipuuston määrä on alueen luonnontilaan verrattuna pieni. Myös paloalueiden määrä on vähäinen.
Suunnitelman tärkeimpiä tavoitteita olivat lahopuun ja lehtipuuosuuden sekä erityyppisten paloalueiden lisääminen, jotka ovat tehokkaimpia keinoja metsien monimuotoisuuden lisäämiseen. Tavoitteet hyödyttävät myös alueen eläinlajistoa. Toimenpide-ehdotukset kohdennettiin ekologisin perustein muun muassa olemassa olevien suojelualueiden tai vesistöjen läheisyyteen. Suunnitelmaa tullaan noudattamaan operatiivisessa toiminnassa.
Luonnonhoitosuunnitelman teki MMM Lauri Tamminen.
Takaisin02.12.2008: Tornator kuuluu kesätyönantajien parhaimmistoon
Akavan opiskelijavaltuuskunta myönsi Suomen paras kesätyönantaja – kilpailussa Tornator Oy:lle kunniamaininnan. Valintakriteereiden mukaan parhaiden kesätyönantajien palveluksessa oli mahdollisuus oppia paljon uutta ja työilmapiiri oli hyvä. Kaikkein parhaat kesätyönantajat erottuivat edukseen tehtävien vaativuudella ja sopivuudella kesätyöntekijän opiskelualaan, hyvällä perehdytyksellä sekä ohjauksella.
Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVA järjesti kilpailun nyt ensimmäistä kertaa. Sen tavoitteena oli tuoda esille korkeakouluopiskelijoiden kesätyönantajien hyviä käytäntöjä ja muistuttaa työnantajia siitä, että molemmat osapuolet hyötyvät huolella valmistellusta kesätyösuhteesta.
Tornatorin ensi kesän työpaikat tulevat hakuun tammikuussa 2009 ja hakuilmoitus on tuolloin nähtävissä internetsivuillamme.
Takaisin20.11.2008: Tornator perusti Perintömetsän Ilomantsin Oinasvaaraan
Tornator Oy on suojellut vapaaehtoisesti Oinasvaaran lakimetsän perustamalla sinne perintömetsän yhdessä WWF:n (Maailman luonnonsäätiö) kanssa. Perintömetsän pinta-ala on noin 12 hehtaaria ja se tullaan säilyttämään luonnontilaisena tuleville sukupolville.
Perintömetsä on noin 125-vuotias, lähes luonnontilainen runsaslahopuustoinen sekametsä, joka nyt jätetään metsätalouden ulkopuolelle. Metsää ei siis jatkossa hakata eikä ojiteta, eikä sinne myöskään rakenneta teitä tai muita rakennelmia. Perintömetsä on helposti saavutettavissa metsäautotien päässä ja se on merkitty maastoon WWF:n luovuttamalla perintömetsäkyltillä.
"Talousmetsien luonnonhoito kuuluu kiinteästi Tornatorin toimintaan. Perintömetsän perustaminen on yksi vapaaehtoinen tapa edistää metsäluonnon monimuotoisuutta, joten se sopii hyvin toiminta-periaatteisiimme", sanoo Tornatorin toimitusjohtaja Arto Huurinainen.
" WWF:n Perintömetsäohjelma tarjoaa metsänomistajille uudenlaisen keinon säästää rakkain pala metsäänsä. Kaikki metsänomistajaryhmät voivat perustaa perintömetsän. Tähän mennessä perintömetsiä ovat perustaneet niin yksityiset metsänomistajat, kunnat, seurakunnat kuin yrityksetkin," kertoo Sampsa Kiianmaa WWF:stä.
Oinasvaara on Tornatorin kuudes perintömetsäkohde. Muut yhtiön perintömetsät sijaitsevat Raahessa, Leppävirralla, Puumalassa, Valtimolla ja Lieksassa ja niiden yhteispinta-ala on noin 34 hehtaaria.
* * *
Lisätietoja antavat:
Tuija Luukkanen, ympäristöesimies, Tornator Oy, puh. 010 563 0008, 040 502 9062
Sampsa Kiianmaa, metsänhoitaja, WWF Suomi, puh. 050 542 70 17
www.tornator.fi
www.wwf.fi
Tornator Oy on noin 600 000 hehtaarin metsäomaisuudellaan Suomen kolmanneksi suurin metsänomistaja. Yhtiön ydintoimintaa ovat puun tuottaminen ja hakkuuoikeuksien myynti. Tornator ostaa aktiivisesti metsämaita nykyisten metsätilojensa läheisyydestä. Yhtiö tarjoaa myös metsänhoitopalveluja, myy laadukkaita lomarakennuspaikkoja ja maa-aineksia sekä vuokraa käyttöoikeuksia mailtaan. Yhtiön liikevaihto on noin 60 milj. euroa. Tornatorin palveluksessa työskentelee lähes 200 metsäammattilaista pääosin Kaakkois- ja Itä-Suomessa.
Takaisin17.11.2008: Lehdistötiedote: Suur-Saimaan lomakylän omistaja vaihtuu
Suur-Saimaan lomakylän omistaja vaihtuu
Lappeenrantalainen kiinteistönkehitysyhtiö Saimaa Spirit Oy on ostanut Taipalsaarella sijaitsevan Suur-Saimaan lomakylän Lomaliito ry:ltä ja siihen liittyvän maa-alueen Tornator Oy:ltä. Kauppaa koskevat sopimukset on tänään allekirjoitettu Imatralla. Kauppahintoja osapuolet eivät anna julkisuuteen.
Lomaliitto on myynyt lomakylän rakennukset ja alueen vuokraoikeuden Saimaa Spirit Oy:lle. Samalla on allekirjoitettu kauppakirja, jolla Tornator Oy on myynyt lomakyläalueen ja siihen liittyvän metsäalueen, pinta-alaltaan yhteensä noin 80 ha, samalle yhtiölle. Saimaa Spirit Oy:n pääosakkaita ovat lappeenrantalaiset Jukka Suninen ja Unto Karjalainen.
Tornator Oy:n myymä alue käsittää lomakyläalueen, joka on ollut vuokrattuna Lomaliitolle vuodesta 1946 alkaen. Nyt tehdyssä kaupassa on myyty koko tila, josta lomakylän vuokra-alueen ulkopuolella on noin 46 ha. Alue on Saimaan rannalla Sarviniemessä vastapäätä Kyläniemeä. Myytävällä alueella on voimassa rantakaava vuodelta 1983. Kaavan mukainen rakennusoikeus noin 33 ha:n vuokra-alueella on yhteensä noin 7900 k-m2 ja siitä on toteutettu noin 3100 k-m2. Lomaliiton omistuksessa ollut rakennuskanta on pääosin majoitusrakennuksia ja matkailijoiden palvelurakennuksia.
Sarviniemessä on myös Taipalsaaren kunnan omistuksessa olevalla alueella venevalkama-alue ja vene-/ laivalaituri.
Uuden ostajatahon tavoitteena on alueen uudiskäyttö sekä majoituspalvelutoimintojen elvyttäminen. Alueen majoitus- ja ravintolatiloille pyritään löytämään mahdollinen vuokralainen jo kesäkaudelle 2009. Viime vuosina Suur-Saimaan lomakylä on työllistänyt kesäisin noin 20 henkilöä. Uusi omistaja pyrkii hakemaan yrittäjiksi/työntekijöiksi aiempaa henkilökuntaa.
Alustavia keskusteluja on myös käyty Suomen Asuntomessujen kanssa valtakunnallisten loma-asuntomessujen järjestämisestä alueella v. 2012 – 2013. Jukka Suninen yhtiöineen on aiemmin ollut järjestämässä valtakunnallisia Loma-asuntomessuja Kolilla v. 2006.
Alkujaan vuosina 1940-41 rakennettu varuskuntakylä kunnostettiin Lomaliiton toimesta lomakyläksi, joka vuodesta 1946 aina vuoteen 2007 saakka palveli lukuisia lomalaisia.
Suur-Saimaan lomakyläalue on ollut aikojen saatossa suosittu lomaviettopaikka ja alueella on ollut kautta aikain veneilijöiden satamapaikka sekä höyrylaivaliikenteen aikaan myös laivaliikenteen pysähdyspaikka.
* * *
Lisätietoja:
Saimaa Spirit Oy / Jukka Suninen p. 0400 504 596
Lomaliitto ry / Markku Leppänen p. 0400 503 163
Tornator Oy / Markku Ketolainen p. 040 5501431
Takaisin14.11.2008 Uusia rantarakennuspaikkoja myynnissä Kaavilla
Kaavin Maarianvaaralle on tullut myyntiin uusia rantarakennuspaikkoja. Tutustu kohteisiimme
tonttimyyntipalvelussamme.
Takaisin21.10.2008 Nimitys: Zoltan Kosy vastaamaan Romanian metsätiloista
Romanian metsätilojen operatiivisista toiminnoista vastaavaksi (Country manager) on nimitetty metsänhoitaja Zoltan Kosy (41).
Kosy siirtyi uuteen tehtäväänsä Stora Enso Metsän organisaatiosta.
Takaisin21.10.2008 Tornator Oy:lle tytäryhtiö Romaniaan
Tornator Oy on perustanut Romaniaan tytäryhtiön, Tornator S.R.L. Yhtiöllä on tällä hetkellä noin 11,000 hehtaarin metsäomaisuus.
Yhtiön tavoitteena on lisätä metsäomistusta mahdollisuuksien mukaan, kehittää metsänhoitoa ja puuntuotantoa sekä myydä puuta paikalliselle puunjalostusteollisuudelle.
Takaisin19.8.2008: Varpaisjärvellä myynnissä omarantaisia omakotitalotontteja
Varpaisjärveltä on tullut myyntiin omarantaisia omakotitalotontteja kirkasvetisen Karjalaisen rannalta. Tutustu kohteisiin
tonttimyyntipalvelussamme.
Takaisin25.7.2008: Nyt myynnissä rantarakennuspaikkoja Posiolla.
Tonttimyyntipalveluumme on tullut myyntiin uutena kohteena Posion Lohiranta-Hyväniemen yleiskaavan rantarakennuspaikat.
Takaisin23.7.2008: Ilomantsissa Koitereella uusia rantarakennuspaikkoja myynnissä
Ilomantsin Koitereen Tyrjänsaareen on tullut myyntiin kaksi rakennuspaikkaa. Tutustu kohteisiimme
tonttimyyntipalvelussamme.
Huomaa myös aiemmin ilmestyneet kohteemme Koitereen Lapiovaaran ja Kivilahden Kotalahden alueilla.
Takaisin9.6.2008: Etelä-Saimaan saarissa korjataan puuta kesällä 2008
Stora Enso Metsä suorittaa hakkuita Etelä-Saimaan saaristossa kesällä 2008. Hakkuut kohdistuvat Tornator Oy:n omistamiin saariin sekä yksityisten metsänomistajien maille. Osa hakkuista kohdistuu kaavassa merkityille Natura-, luonnonsuojelu- ja virkistysalueille, joita varten maanomistajat ja Stora Enso puunkorjaajana ovat anoneet tarvittavat luvat. Hakkuut alkoivat toukokuussa ja jatkuvat elokuulle saakka.
Retkeilykäytössä olevissa saarissa voi hakkuiden ollessa käynnissä retkeillä varovaisuutta noudattaen. Puunkorjuutyömaan läheisyydessä on noudatettava 70 metrin turvaetäisyyttä hakkuukoneeseen ja 20 metrin etäisyyttä metsätraktoriin. Varastopinojen päällä kiipeily on kiellettyä. Hakkuut voivat aiheuttaa tilapäisesti meluhaittaa alueen asukkaille, retkeilijöille ja veneilijöille. Veneilijöiden toivotaan noudattavan varovaisuutta hitaasti liikkuvien puuta kuljettavien proomujen kanssa. Virkistysalueena toimivassa Hietasaaressa Imatran edustalla hakkuut suoritetaan kesäkuun aikana ja hakkuusta informoidaan lisäksi saaren ilmoitustaululla.
Tornator Oy:n mailla Etelä-Saimaan saarissa tehdään pääasiassa harvennushakkuita. Saarihakkuut ovat normaalia lakien ja suositusten mukaista metsätaloustoimintaa, mutta metsänhoitoesimies
Seija Högforsin mukaan suunnittelussa huomioidaan erityisesti maisema- ja virkistyskäyttöarvot. "Hietasaaressa tehtävän hoitohakkuun tarkoituksena on säilyttää metsä elinvoimaisena. Puuston väljennys helpottaa myös retkeilijöiden liikkumista ja veneilijöiden rantautumista", Högfors kommentoi.
Lisätietoja:
Seija Högfors, metsänhoitoesimies, Tornator Oy, puh. 040 771 7701
Hanna Ollikainen, asiamies, Etelä-Karjalan Virkistysaluesäätiö, puh. 040 823 5105
Sami Honkanen, aluejohtaja, Stora Enso Metsä, Karjalan hankinta-alue, puh. 040 835 0695
Takaisin5.6.2008: Kontiolahdella myynnissä uusia omakotitontteja
Tutustu uusiin Kontiolahden omakotitonttikohteisiimme
tonttimyyntipalvelussamme.
Takaisin3.6.2008: Uutuus metsureiden työnohjaukseen ja ajankäytönhallintaan
Tornator Oy on ottanut tänä keväänä käyttöön palvelun, jolla toimitetaan omille metsureille heille osoitetut työkohteet karttoineen suoraan kännykkään. BitMobile-nimeä kantavan palvelun keskeisimpiä hyötyjä ovat katkeamattoman sähköisen tiedon hallinta suunnittelutyöstä toteutumatietojen automaattiseen päivitykseen paikkatietojärjestelmään asti. Järjestelmän on toteuttanut Bitcomp Oy Jyväskylästä yhdessä Tornator Oy:n kanssa.
Koko vuoden työsuunnitelma
Vuositason suunnitelman perusta on paikkatietojärjestelmässä metsikkökuvioilla olevissa maastoehdotuksissa. Ehdotukset on havainnoitu paikanpäällä ja tallennettu suoraan paikkatietojärjestelmään maastotallentimella. Tallentimen avulla voidaan hakea kuviotiedot taustakarttoineen laitteen näytölle ja samalla nähdä oma sijainti GPS:n avulla kartalla. Metsureiden ja metsänhoitotöistä vastaavien yrittäjien työnohjausjärjestelmä perustuu siis normaaliin maastossa tehtävään metsänhoitotöiden suunnitteluun.
Tietoketjun katkeamattomuus
Tietoketjun sähköinen katkeamattomuus on havaittu olevan keskeisin ratkaisu, oikeiden toimintatapojen ohella, saavuttaa toteutumatietojen korkeatasoinen ja reaaliaikainen päivittyminen tietojärjestelmään. Toimittamalla työkohteet sähköisessä muodossa toteuttajille saamme varmistettua toteutumatietojen takaisin saamisen oikealle kuvioille, oikealta toimenpiteeltä oikeaan aikaan. Palvelun kautta saadaan myös palkanmaksuun tai yrittäjälaskutukseen liittyvät tiedot.
GPS avuksi kohteelle osaamiseksi
Palvelua kehitettäessä tuli selkeästi esille, että metsuritkin, vaikka ovat varsin kokeneita kartan lukijoita, kaipaavat ajoittain tuekseen GPS:ää. Oman sijainnin näkeminen suhteessa toteutettaviin työkohteisiin ei aina ole paperikartoilla niin helppoa kuin sen luulisi olevan. Tarpeeton kohteiden etsiminen ei luonnollisesti ole tarkoituksen mukaista, jos sekin aika saataisiin vapautettua todellisiin metsänhoitotöihin. Tästä syystä myös päätelaitteeksi valitun puhelimen tuli sisältää GPS vastaanotin. Laitteeksi valittiin Nokia 6110 Navigator. Puhelimien ja BitMobile sovelluksen käyttökoulutus annettiin joustavan liikkeellelähdön varmistamiseksi.
Resurssisuunnittelu palvelun perusta
Yli organisaatiotasojen tapahtuva resurssisuunnittelu edellyttää hyviä työkaluja suunnittelutyön toteuttamiseksi. BitNet-selainpohjainen sovellus antaa organisaatiolle tarvittavat työkalut tähän. BitNet on osa tätä palvelukokonaisuutta – siis varsinainen resurssisuunnittelusovellus. Maanmuokkausyrittäjän työskennellessä useamman tiimin alueella on hänen työkohteidensa metsänhoitokaudelle suunnittelun tapahduttava mahdollisimman kevyesti, mutta kuitenkin oikein ja kattavasti. Samoin metsureille osoitetut metsänhoitotyöt on tarkoituksen mukaista osoittaa henkilölle tai työryhmälle, joka voi tehdä sen kaikkein edullisimmin kohteelle siirtymiset huomioiden. Uusien metsureiden rekrytoinnin vaikeutuminen on omiaan muistuttamaan myös siitä, että jo työssä olevien ammattiosaaminen käytetään tehokkaasti niihin tehtäviin, joihin heidät on organisaatioonsa palkattu.
Ajankäytönhallintaa paikkatiedon avulla
Puunkorjuun ja puutavarankuljetuksen ohjauksessa vastaavantyyliset palvelut ovat olleet arkipäivää jo kymmenisen vuotta, mutta riittävän ”älykkäiden” päätelaitteiden sekä sovellusten puutteessa ihmisresurssien työnohjaus maastoon on ollut vielä tulossa ja tukeutunut tähän saakka perinteiseen tyyliin. Uskomme, että BitMobile -palvelulla saamme kaikki metsänhoitotöihin osallistuvat tyytyväisimmiksi, kun voimme osoittaa heille koko metsänhoitokaudeksi suunnitellut työkohteet. Niin metsureiden kuin yrittäjienkin on helpompi suunnitella töitään metsänhoitokaudella tiedostaen toimeksiantojen sijainnin ja määrän suhteessa toisiinsa ja omiin ajankäytön tarpeisiinsa – ja paikkatietojärjestelmän hoitotöiden historiatieto saadaan pysymään ajan tasalla, kuin itsestään.
Lisätietoja:
Tapio Suutarla, johtaja, suunnittelu ja metsäpalvelu, puh. 0400 162 790
Juha Immonen projektipäällikkö, puh. 0400 126 059
Takaisin2.6.2008: Metsänviljelyssä on menossa huippusesonki
Suomen metsiin istutetaan vuodessa 175 miljoonaa puuta. Työt alkavat toukokuussa ja jatkuvat vielä syyskuussa. Minkälaista puuhaa metsien istuttaminen on? Lue lisää forest.fi -sivuilta
Takaisin30.5.2008 Metsäpalvelukyselyyn vastanneiden kesken palkinnot arvottu
Tornator teetti viime keväänä metsätalousinsinööri Jari Kostiaisella metsäpalveluaiheisen kyselyn Itä-Suomen läänin kunnille ja seurakunnille. Kaikkien vastanneiden kesken arvottiin kolme reppupalkintoa. Onnetar suosi seuraavia:
Talouspäällikkö Raita Ratilainen, Liperin seurakunta
Maaseutuasiamies Harri Kontro, Kaavin kunta
Kunnaninsinööri Veli Toiviainen, Pielaveden kunta
Onnea voittajille ja kiitos kaikille kyselyyn vastanneille!
Takaisin19.5.2008 Lehdistötiedote: Tornator perusti perintömetsän Raaheen
Tornator Oy on perustanut Raaheen perintömetsän yhdessä WWF Suomen (Maailman luonnonsäätiö) kanssa. Perintömetsä sijaitsee Mattilanperällä ja sen pinta-ala on noin hehtaari.
Raahen perintömetsä on erilainen perinteisiin suojelumetsiin verrattuna, sillä siellä riehui metsäpalo vuoden 2006 elokuussa. Perintömetsän perustamisen tarkoituksena on säilyttää kohde luonnontilaisena ja jättää alueelle palon jäljiltä jäänyt lähes 70-vuotias sekametsä metsätalouden ulkopuolelle. Samalla parannetaan paloalueista riippuvaisten uhanalaisten ja harvinaisten lajien elinolosuhteita. Metsää ei jatkossa hakata eikä ojiteta, eikä sinne myöskään rakenneta teitä tai muita rakennelmia. Perintömetsä on merkitty maastoon WWF:n luovuttamalla perintömetsäkyltillä.
"Talousmetsien luonnonhoito kuuluu kiinteästi Tornatorin toimintaan. Perintömetsän perustaminen on yksi tapa edistää metsäluonnon monimuotoisuutta, joten se sopii hyvin toiminta-periaatteisiimme", sanoo Tornatorin toimitusjohtaja Arto Huurinainen.
”Tornatorin uusin perintömetsä on toinen metsäpalokohde perintömetsälistallamme. Palaneet puut voivat houkutella metsään harvinaisia kovakuoriaisia tai vaikka huhtakurjenpolven, jonka siemenet vaativat itääkseen kuumuutta”, kertoo Harri Karjalainen, WWF Suomen metsäpäällikkö.
Raahen metsäpaloalue on Tornatorin viides perintömetsäkohde. Muut yhtiön perintömetsät sijaitsevat Leppävirralla, Puumalassa, Valtimolla ja Lieksassa ja niiden yhteispinta-ala on noin 33 hehtaaria.
* * *
Lisätietoja antavat:
Tuija Luukkanen, ympäristöesimies, Tornator Oy, puh. 010 563 0008, 040 502 9062
Harri Karjalainen, metsäpäällikkö, WWF Suomi, puh. 040 563 7179
www.tornator.fi
www.wwf.fi
Tornator Oy on noin 600 000 hehtaarin metsäomaisuudellaan Suomen kolmanneksi suurin metsänomistaja. Yhtiön ydintoimintaa ovat puun tuottaminen ja hakkuuoikeuksien myynti. Tornator ostaa aktiivisesti metsämaita nykyisten metsätilojensa läheisyydestä. Yhtiö tarjoaa myös metsänhoitopalveluja, myy laadukkaita lomarakennuspaikkoja ja maa-aineksia sekä vuokraa käyttöoikeuksia mailtaan. Yhtiön liikevaihto on noin 60 milj. euroa. Tornatorin palveluksessa työskentelee lähes 200 metsäammattilaista pääosin Kaakkois- ja Itä-Suomessa.
Takaisin25.4.2008: Uusia rantarakennuspaikkoja myynnissä Kaavilla
Uusia rantarakennuspaikkoja tullut myyntiin Kaaville Suuriniemeen. Tutustu kohteisiin
tonttimyyntipalvelussamme.
Takaisin1.4.2008 Nimitys: Kaisa Eteläpää kirjanpitopäälliköksi
Tradenomi
Kaisa Eteläpää (32) on nimitetty Tornatorin pääkonttoriin Imatralle kirjanpitopäälliköksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.4.2008.
Eteläpää siirtyy uuteen tehtäväänsä taloushallintotalo Pretax-yhtiöistä.
Takaisin17.3.2008 Lehdistötiedote: Tornatorin metsäomaisuuden arvo kasvoi
Vuosi 2007 oli suurten muutosten aikaa Suomen kolmanneksi suurimmalle metsän omistajalle Tornatorille. Vuoteen mahtui muun muassa pitkäaikaisten lainojen uudelleenrahoitus, ensimmäiset metsäinvestoinnit ulkomailla, metsämaan oston käynnistäminen kotimaassa ja siirtyminen kansainväliseen IFRS –tilinpäätöskäytäntöön. Merkittävin kehitys tapahtui kuitenkin yhtiön päätuotteen eli hakkuuoikeuksien hinnoissa. Raakapuun kysyntä niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa nosti hakkuuoikeuksien hinnat ennätyskorkealle. Metsäntutkimuslaitoksen tekemä puun pitkän aikavälin hintaennuste kohotti yhtiön tulevaisuuden kassavirtojen nykyarvoa, ja IFRS:n mukaisesti kassavirtaperusteisesti laskettu Tornatorin metsien käypä arvo kohosi noin 170 miljoonaa euroa (”biologisten hyödykkeiden käyvän arvon muutos”). Yhtiön koko metsäomaisuuden käypä arvo vuoden lopussa oli noin 890 miljoonaa euroa (718).
Puun kohonnut keskihinta kompensoi heikkojen korjuukelien aiheuttamaa notkahdusta hakkuumäärissä, ja Tornator saavutti suunnitelmien mukaisen liikevaihdon noin 64 miljoonaa euroa (65). Puun luovutusmäärä oli noin 1,7 miljoonaa kuutiometriä (1,9), joka alittaa selkeästi yhtiön noudattaman kestävän hakkuusuunnitteen. Liikevoitto ilman em. biologisten hyödykkeiden käyvän arvon muutoksen vaikutusta oli noin 50 miljoonaa euroa (51), ja vastaavasti tilikauden tulos noin 25 miljoonaa euroa (25). Lomarakennustonttien myynti jatkui ennätystasolla, mikä edesauttoi vahvan kassavirran ylläpitämistä. Biologisten hyödykkeiden käyvän arvon muutoksista puhdistettu sijoitetun pääoman tuotto oli 7,0% (8,2%) ja sidotun oman pääoman tuotto 31,5% (30,6%). Omavaraisuusaste oli 42,1% (33,6%).
Tornator tarkisti strategisia linjauksiaan alkuvuodesta toteutetun lainojen uudelleenrahoituksen yhteydessä. Rahoitusjärjestelyssä siirryttiin joukkovelkakirjalainoista pankkilainoitukseen. Joustavammat lainaehdot helpottavat metsäomaisuuden lisäämistä Suomessa ja ulkomailla. Vuonna 2007 Tornator hankki noin 900 hehtaaria metsämaata Virosta ja noin 1000 hehtaaria Suomesta. Yhtiön tarkoituksena on jatkaa laajenemista mahdollisuuksien mukaan.
Lisätietoja:
Arto J. Huurinainen, toimitusjohtaja, puh. 0400 674 902
Henrik Nieminen, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 040 869 7613
Tornator Oy:n tasekirja vuodelta 2007
Tornator on noin 600 000 hehtaarin metsäomaisuudellaan Suomen kolmanneksi suurin metsänomistaja. Konsernin liikevaihto vuonna 2007 oli 63,5 miljoonaa euroa. Tornatorin pääliiketoimintaa ovat puun tuottaminen ja hakkuuoikeuksien myynti. Lisäksi se kehittää ja tarjoaa korkealaatuisia metsänhoitopalveluita sekä myy lomarakennustontteja. Yhtiö myös ostaa aktiivisesti metsämaata oman ydinalueensa läheisyydessä. Tornatorin palveluksessa on yhteensä noin 200 henkilöä pääosin Kaakkois- ja Itä-Suomessa. Yhtiön suurimmat osakkeenomistajat ovat Stora Enso, Varma, OP-Henkivakuutus, Ilmarinen ja Etera.
Takaisin17.3.2008: Vuosikertomus ja tasekirja vuodelta 2007
Tornator Oy vuosikertomus 2007
Tornator Oy tasekirja 2007
Takaisin31.12.2007 Tornator Timberland Oy sulautui Tornator Oy:öön
Tornator Timberland -konsernin yhtiörakennetta kevennettiin, ja entinen emoyhtiö Tornator Timberland Oy sulautui tytäryhtiö Tornator Oy:öön. Konsernin uusi emoyhtiö 31.12.2007 alkaen on Tornator Oy.
Takaisin17.12.2007 Lettolajistoa yritetään palauttaa Kalkkilammilla - suon ennallistaminen alkanut
Uudenmaan ympäristökeskus on yhdessä alueen maanomistajan, Tornator Oy:n, kanssa alkanut ennallistaa Hyvinkäällä sijaitsevaa luonnonsuojelualuetta, Kalkkilammin suota. Yksityisellä luonnonsuojelualueella sijaitsevia soita ei ole aikaisemmin ennallistettu Uudellamaalla. Tavoitteena on parantaa lettolajien kasvuoloja.
Suota kunnostetaan tukkimalla ojia niin, että Kalkkivuoresta purkautuvat ravinteikkaat vedet virtaavat paremmin suolle. Lisäksi vedenpintaa nostetaan rakentamalla pohjapato. Ennallistamistoimet kohdistuvat Kalkkilammin suon lajistollisesti arvokkaimpaan osaan. Kunnostustoimenpiteitä on kuitenkin tarkoitus laajentaa koko suolle, kunhan ensin on nähty, että arvokkaimmat lajit ehtivät sopeutua muutoksiin.
Letot ovat harvalukuisia Etelä-Suomessa. Niille on ominaista vaativa ja harvinainen lettolajisto. Kalkkilammella esiintyy mm. röyhysaraa sekä lettovillaa. Harvalukuisuuden sekä kasvilajiston erityislaatuisuuden vuoksi lettoja on tärkeä suojella.
Kalkkilammin luonnonsuojelualue sijaitsee Hyvinkäällä lähellä Vihdin ja Nurmijärven rajaa ja se on pinta-alaltaan noin 16 hehtaaria. Suojelualue kuuluu kokonaisuudessaan Natura 2000-verkostoon. Luonnonsuojelualue on perustettu Tornator oy:n hakemuksesta 4.10.2004. Ennallistamisen yhteydessä Tornator Oy laajentaa suojelualuetta hieman yli hehtaarilla.
Suon historia
Kalkkilammin suota on ojitettu kahteen otteeseen veden pinnan alentamiseksi ja puuston kasvun parantamiseksi. Toinen ojituksista tehtiin 1950-luvulla ja toinen 1970-luvun alussa. Ojitusten seurauksena avosuo on lähes hävinnyt ja entisellä avosuolla kasvaa tiheästi nuoria lehtipuita sekä kuusia. Ojituksen myötä myös veden virtaus suolla on muuttunut, eikä Kalkkivuoren rinteiltä valuva ravinteikas vesi pääse enää leviämään suolle. Tämä on vaikuttanut esiintyneeseen lajistoon mm. niin, että Kalkkilammin suolta on hävinnyt harvinaisia lettolajeja, kuten erityisesti suojeltu ja vaarantuneeksi luokiteltu suoneidonvaippa.
Kalkkilammin suolla on aikaisemmin tehty ennallistamistoimia 80- ja 90-luvun taitteessa ympäristöministeriön ja alueen silloisen omistajan EnsoGutzeitin välisenä yhteistyönä. Silloin osaan ojista rakennettiin patoja, jotka ovat vuosien saatossa kuitenkin alkaneet hiljalleen vuotaa.
Lisätietoja
Uudenmaan ympäristökeskus, Olli Ojala, suunnittelija, p. 020 490 3138, 0400 292 597, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Tornator Oy, Tuija Luukkanen, ympäristöesimies, p. 010 563 0008, 040 502 9062 etunimi.sukunimi@tornator.fi
Takaisin15.10.2007 Tornator on perustanut perintömetsän Leppävirralle
Tornator Oy on perustanut tänä syksynä Leppävirralle perintömetsän yhdessä WWF Suomen (Maailman luonnonsäätiö) kanssa. Perintömetsä sijaitsee Pohjukansalossa, Leppävirran taajaman ja 5-tien läheisyydessä ja sen pinta-ala on noin kaksi hehtaaria.
Leppävirran perintömetsä on erilainen perinteisiin suojelumetsiin verrattuna, sillä siellä riehui metsäpalo viime vuoden kesäkuussa. Perintömetsän perustamisen tarkoituksena on säilyttää kohde luonnontilaisena ja jättää alueelle palon jäljiltä jäänyt lähes 140-vuotias mäntymetsä metsätalouden ulkopuolelle. Samalla parannetaan paloalueista riippuvaisten uhanalaisten ja harvinaisten lajien elinolosuhteita. Metsää ei jatkossa hakata eikä ojiteta, eikä sinne myöskään rakenneta teitä tai muita rakennelmia. Perintömetsä on merkitty maastoon WWF:n luovuttamalla perintömetsäkyltillä.
"Talousmetsien luonnonhoito kuuluu kiinteästi Tornatorin toimintaan. Perintömetsän perustaminen on yksi tapa edistää metsäluonnon monimuotoisuutta, joten se sopii hyvin toiminta-periaatteisiimme", sanoo Tornatorin toimitusjohtaja Arto Huurinainen.
”Tornatorin uusin perintömetsä on ensimmäinen metsäpalokohde perintömetsälistallamme. Palaneet puut voivat houkutella metsään harvinaisia kovakuoriaisia tai vaikka huhtakurjenpolven, jonka siemenet vaativat itääkseen kuumuutta”, kertoo Harri Karjalainen, WWF Suomen metsäpäällikkö.
Leppävirran metsäpaloalue on Tornatorin neljäs perintömetsäkohde. Muut yhtiön perintömetsät sijaitsevat Puumalassa, Valtimolla ja Lieksassa ja niiden yhteispinta-ala on noin 33 hehtaaria.
* * *
Lisätietoja antavat:
Arto J. Huurinainen, toimitusjohtaja, Tornator Oy, puh. 010 563 0001, 0400 674 902
Harri Karjalainen, metsäpäällikkö, WWF Suomi, puh. 040 563 7179
www.tornator.fi
www.wwf.fi
Tornator on Suomen kolmanneksi suurin metsänomistaja, ja yhtiöllä on kokemusta ja osaamista metsätaloudesta vuosikymmenten ajalta. Yhtiö omistaa ja hallinnoi noin 600 000 hehtaarin metsä-omaisuutta, tarjoaa metsänhoitopalveluja, myy laadukkaita lomatontteja ja ostaa metsämaata. Yhtiön liikevaihto on noin 50 milj. euroa. Tornatorin palveluksessa työskentelee lähes 200 metsäammattilaista eri puolilla Suomea.
Takaisin5.3.2007 Tornatorin liikevaihto kasvoi yli 50 miljoonaan euroon
Metsäyhtiö Tornator kasvatti vuonna 2006 liikevaihtoaan noin 15 prosenttia 52,5 miljoonaan euroon (45,7). Liikevoittoa kertyi 44,9 miljoonaa euroa (44,4), ja tilikauden voitto oli 10,6 miljoonaa euroa (15,6). Sijoitetun pääoman tuotto oli 9,5% (9,3) ja oman pääoman tuotto 12% (21,2).
Tornatorin liikevaihdosta valtaosa muodostui hakkuuoikeuksien myynnistä. Yhtiön pitkän aikavälin kestävä hakkuusuunnite mahdollisti hakkuumäärien lisäämisen, mikä selittää kohonneen liikevaihdon. Metsämaiden ja tonttien myynneistä kertyi liiketoiminnan muita tuottoja 11,1 miljoonaa euroa (11,2). Liikevoittoa pienensi lainannostokulujen ylimääräinen kertapoisto 5,3 miljoonaa euroa. Lisäksi rahoituskulut lisääntyivät 3,9 miljoonaa euroa korkosuojauksessa tapahtuneen tasokorotuksen vuoksi.
Vuonna 2006 raakapuun kysyntä Itämeren alueella kasvoi ja sen myötä hintataso parani merkittävästi. Kysynnän kasvuun vaikuttivat sahatavaramarkkinoiden elpyminen ja tuontipuutoimitusten kangertelu Venäjältä.
”Tornator pystyi suunnittelemaan ja markkinoimaan lisääntyneet hakkuumäärät nykyisillä resursseilla parantuneen tuottavuuden ja osaamistason ansiosta”, toteaa toimitusjohtaja Arto J. Huurinainen. "Tulosta heikentänyt kertaluonteinen rahoituskulujen alaskirjaus oli välttämätön, jotta pääsemme jatkossa hyötymään edullisemmista lainamarginaaleista ja yhtiön toiminnan kannalta joustavammista lainaehdoista" Huurinainen lisää. Tornator järjesteli uudelleen pitkäaikaiset lainansa tammikuussa 2007.
Vuonna 2007 Tornator arvioi puun kysynnän säilyvän vahvana puunjalostustehtaiden kapasiteetin korkean käyttöasteen myötä. Suuri kysymysmerkki jatkossa on Venäjän suunnittelemien puun vientitullien korotusten vaikutus Suomen metsätalouteen ja -teollisuuteen.
Lisätietoja:
Arto J. Huurinainen, toimitusjohtaja, puh. 0400 674 902
Henrik Nieminen, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 040 869 7613
Takaisin13.12.2006 Tornator Oy on allekirjoittanut vakuudellisen lainajärjestelyn
Tornator Oy on allekirjoittanut vakuudellisen lainajärjestelyn, joka on tarkoitettu yhtiön yleisiin rahoitustarpeisiin ja kolmen Tornator Finance p.l.c:n vuonna 2002 liikkeeseenlaskeman joukkovelkakirjalainan jälleenrahoittamiseen. Lainajärjestely allekirjoitettiin 5. joulukuuta 2006 Helsingissä.
Uusi lainajärjestely käsittää kolme eri lainaa seuraavasti:
"EUR 50,000,000 7-vuotinen lyhennysohjelmainen laina (Tranche A);
"EUR 180,000,000 7-vuotinen kertalyhenteinen laina (Tranche B); ja
"EUR 170,000,000 10-vuotinen kertalyhenteinen laina (Tranche C)
Nordea ja OKO Bank plc toimivat järjestelyn pääjärjestäjinä. Nordea toimi tämän lisäksi järjestelyn koordinoijana ja dokumentaatioagenttina. OKO Bank plc toimii puolestaan järjestelyn vakuus- ja fasiliteettiagenttina. Järjestelyyn kutsuttiin rajallinen ryhmä rahoituslaitoksia ja järjestelyyn osallistuvat seuraavat instituutiot:
Pääjärjestäjät:
Nordea
OKO Bank plc
Järjestäjät:
Danske Bank A/S
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
Yhteensä
Euro 400,000,000
Aventum Partners Oy toimi Tornatorin taloudellisena neuvonantajana transaktiossa.
Lisätietoja antavat:
Tornator: Henrik Nieminen +358 1056 30013
Nordea: Jussi Hyyppä +46 8 614 6799
OKO Bank plc: Teijo Rantatupa +358 10 252 011
Takaisin15.9.2006 Tornator perusti Lieksaan perintömetsän
Tornator Oy perusti kesällä 2006 Pieni Ruosmanjärvelle Perintömetsän yhdessä WWF:n (Maailman luonnon-säätiö) kanssa. Pieni Ruosmanjärven Perintömetsä sijaitsee Lieksan kaupungin alueella ja sen pin-ta-ala on noin 14 hehtaaria.
Perintömetsän perustamisen tarkoituksena on säilyttää kaunis ja jylhä rantametsä luonnontilaisena ja jättää alueella kasvava lähes 110-vuotias sekametsä metsätalouden ulkopuolelle. Alueella on useita jyrkänteitä, noroja sekä runsaasti lahopuustoa. Lisäksi alueelta on löydettävissä palokoroja, petolinnun pesiä ja kirveen koskemattomia metsän osia. Metsää ei siis jatkossa hakata eikä ojiteta, eikä sinne myöskään rakenneta teitä tai muita rakennelmia. Perintömetsä merkitään maastoon pe-rintömetsäkylteillä.
"Ympäristönsuojelu ja -hoito kuuluvat kiinteästi Tornatorin toimintaan. Haluamme edistää metsä-luonnon monimuotoisuutta, joten perintömetsän perustaminen sopii hyvin yhtiömme arvoihin", sanoo Tornatorin toimitusjohtaja Arto Huurinainen.
”WWF on ilahtunut Tornator Oy:n vapaaehtoisesta päätöksestä turvata Pienen Ruosmanjärven metsäkohteen luonnonarvot perustamalla siitä Perintömetsä”, sanoo Harri Karjalainen, WWF Suo-men metsäpäällikkö.
Pieni Ruosmanjärvi on Tornatorin kolmas perintömetsäkohde. Pinta-alaltaan se on tavanomaista perintömetsää suurempi.
* * *
Lisätietoja antavat:
Arto J. Huurinainen, toimitusjohtaja, Tornator Oy,
puh. 010 563 0001, 0400 674 902
Harri Karjalainen, metsäpäällikkö, WWF Suomi,
puh. 040 563 7179
www.tornator.fi
www.wwf.fi
Takaisin26.4.2006 Tornator sai uuden hallituksen
Tornatorin yhtiökokous nimesi maaliskuun kokouksessaan yhtiölle uuden hallituksen. Hallituksen uusia jäseniä ovat Eteran toimitusjohtaja Kalevi Hemilä, Stora Enson talousjohtaja Hannu Ryöppönen ja Varman sijoitusjohtaja Mikko Koivusalo.
Vanhoina hallituksen jäseninä jatkavat Ilmarisen sijoitusjohtaja Esko Torsti ja Osuuspankkien eläkelaitosten toimitusjohtaja Pekka Korhonen.
Hallitus on valinnut puheenjohtajakseen Kalevi Hemilän.
Takaisin6.3.2006 Lehdistötiedote: Tornator teki vahvan tuloksen haasteellisena vuonna 2005
Metsäyhtiö Tornator vastasi liiketoimintaympäristön haasteisiin vuonna 2005. Konsernin liikevaihto oli 45,7 miljoonaa euroa (48,1) ja tilikauden voitto 15,6 miljoonaa euroa (11,6). Tilikauden voitto oli 34,2 % liikevaihdosta (24,0 %). Sijoitetun pääoman tuotto oli 8,6 % (8,5 %), ja oman pääoman tuotto 14,1 % (11,8 %).
Konsernin liikevaihdosta valtaosa muodostui hakkuuoikeuksien myynnistä. Metsämaiden ja tonttien myynneistä kertyi liiketoiminnan muita tuottoja 11,2 miljoonaa euroa (8,4).
Vuonna 2005 puumarkkinoita koettelivat lukuisat häiriötekijät, joista puun korjuun kannalta merkittävimpiä olivat alkuvuoden huonot keliolosuhteet, Itämeren alueen myrskytuhot sekä metsäteollisuuden työmarkkinakiista. Lisäksi vuoden ensimmäisellä puoliskolla pinta-alaverotuksen päättymisen lähestyminen lisäsi hetkellisesti puun tarjontaa yksityismetsistä ja laski hintatasoa. Markkinahäiriöistä huolimatta Tornatorin puille oli hyvä kysyntä koko vuoden.
”Yhtiö reagoi joustavasti ja nopeasti vuoden toisella puoliskolla muuttuneisiin asiakastarpeisiin, ja myyntiin ohjattiin kysynnän kannalta sopivaa leimikkovarantoa”, toteaa toimitusjohtaja Arto J. Huurinainen. "Hyvään tulokseen vaikutti myös onnistunut myyntityö rantatonttien ja metsäpalstojen osalta" Huurinainen lisää.
Vuonna 2006 Tornator arvioi puun kysynnän säilyvän vahvana puunjalostustehtaiden kapasiteetin korkean käyttöasteen myötä.
Yhtiö jatkoi vuonna 2005 luonnonsuojeluohjelmien toteuttamista yhteistyössä ympäristöviranomaisten kanssa. Tornatorin ympäristönhoidon visiona on edistää taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää metsätaloutta ja metsänhoitoa sekä turvata luonnon monimuotoisuus yhtiön metsissä.
Lisätietoja:
Arto J. Huurinainen, toimitusjohtaja, puh. 0400 674 902
Henrik Nieminen, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 040 869 7613
Tornator on Suomen kolmanneksi suurin metsänomistaja, ja se omistaa ja hallinnoi yhteensä noin 600 000 hehtaaria metsämaata. Konsernin liikevaihto vuonna 2005 oli 45,7 miljoonaa euroa. Tornatorin pääliiketoimintana on puun tuottaminen ja hakkuuoikeuksien myynti. Lisäksi se kehittää ja tarjoaa korkealaatuisia metsänhoitopalveluita sekä myy lomarakennustontteja ja ydintoiminta-alueidensa ulkopuolella olevia metsämaita. Tornatorin palveluksessa on yhteensä noin 200 henkilöä pääosin Kaakkois- ja Itä-Suomessa. Yhtiön suurimmat osakkeenomistajat ovat Stora Enso, Varma, OP-Henkivakuutus, Ilmarinen sekä Etera.
Takaisin