Tornator Oy

Tornator Oy on lähes 600 000 hehtaarin metsäomaisuudellaan Suomen kolmanneksi suurin metsänomistaja. Yhtiön ydintoimintaa ovat puun tuottaminen ja hakkuuoikeuksien myynti. Pääliiketoimintansa ohella yhtiö myy laadukkaita lomarakennuspaikkoja ja maa-aineksia sekä vuokraa käyttöoikeuksia mailtaan. Yhtiö tarjoaa myös metsänhoitopalveluja. Lisäksi Tornator ostaa metsämaita nykyisten metsätilojensa läheisyydestä.
Yhtiön liikevaihto on noin 70 milj. euroa. Tornatorin palveluksessa työskentelee lähes 200 metsäammattilaista pääosin Kaakkois- ja Itä-Suomessa.
 
Toiminta-ajatus

* Tornator hyödyntää metsävaroja ja maaomaisuutta tehokkaasti kestävyysperiaatteita noudattaen.
* Tornator hyödyntää henkilöresursseja ja osaamista täysimääräisesti metsäsijoittamisen asiantuntemusta syventäen.
* Tornator laajentaa toimintaansa kansainvälisesti valittujen yhteistyökumppanien kanssa synergiaetuja hakien.

Visio

Tornator on kansainvälisesti arvostettu metsätalouden osaaja.

Arvot

* Yhteishenki - kyky ja tahto työskennellä yhdessä
* Muutoshakuisuus - halu omaksua uusia toimintatapoja
* Tuloksellisuus - toimiminen tulostavoitteiden mukaisesti
* Vastuullisuus - vastuu työn laadusta, ympäristöstä ja suhteista sidosryhmiin