Kun 3000 metrin estejuoksun Euroopan mestari Topi Raitanen kertoo lapsuutensa metsistä, hänen äänessään on samaa lämpöä kuin silloin, kun hän puhuu urheilu-uransa merkittävimmistä hetkistä. Metsät eivät olleet Raitasen suvulle vain maa alueita: ne olivat osa sukupolvien ketjua ja arjen työtä Karstulan maisemissa.

Kesäkuussa 2025 suvun metsätilat löysivät uuden omistajan, kun metsätilakaupat tehtiin Tornatorin kanssa. Päätös syntyi harkiten, yhdessä ja perheen arvoihin nojaten.

(juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Kuva: Topi Raitanen

Satojen vuosien historia metsän ja työn ympärillä

”Isäni suku on omistanut metsää ja peltoa Karstulan alueella jo useiden sukupolvien ajan”, kertoo Raitanen.

Aikoinaan suvun kantatila siirtyi eteenpäin perintönä tai jakautui pienemmiksi kokonaisuuksiksi, kun useampi perillinen halusi jatkaa maanviljelyä. 1960–70 lukujen taitteessa isän isovanhemmat lopettivat omistamansa tilan karjanpidon ja muuttivat kaupunkiin. Pellot jatkoivat elämäänsä sukulaisten hoidossa. Isoäidin puolelta metsät jaettiin 70-luvun lopulla isoäidin ja hänen veljensä kesken.

”Isoäiti ja isoisäni kuitenkin ostivat 1980-luvulla mummin Kanadassa asuvalta veljeltä hänen omistuksessaan olleet metsät. Näin metsäpinta-alaa kertyi yhteensä liki 100 hehtaarin verran”, Raitanen jatkaa.

Papan perintö oli aktiivisen metsänhoidon ja pitkän aikavälin ajattelun malli

Topin pappa teki työuransa metsäteollisuudessa puunhankinnan ja -korjuun esimiestehtävissä.

”Pappani oli henkeen ja vereen metsämies”, Raitanen muistelee ja jatkaa ”Miltei kaiken vapaa-aikansa hän halusi käyttää kohtuullisen ajomatkan päässä sijainneiden omien metsätilojen tarjoamissa metsätöissä joko pottiputken ja raivaussahan kanssa taimikoissa tai sitten tekemässä kasvatusmetsissä harvennushakkuita moottorisahan kanssa.”

Tilan päätehakkuuleimikot tehtiin kuitenkin aina pystykauppoina. Ja kun isovanhempien voimat iän myötä hiipuivat, töitä alettiin ostaa entistä enemmän ulkopuolisilta metsäpalvelujen tuottajilta. Silti perinne vastuullisesta ja aktiivisesta metsänhoidosta jäi perheeseen vahvasti elämään.

”Pappa oli henkeen ja vereen metsien hoitaja. Metsien hyvä kunto oli hänelle kunnia-asia,” Topi kertoo. ”Hän uskoi siihen, että pitkäjänteinen hoito hyödyttää kaikkia niin omistajaa, teollisuutta kuin koko kansantaloutta.”

Seuraava sukupolvi päätöksen edessä

Papan kuoleman jälkeen metsät jakautuivat useammalle omistajalle. Kun myös Topin isoäiti menehtyi, omistajia oli jo kuusi ja kolmessa eri sukupolvessa. Kukaan ei asunut tilojen lähellä, eikä aktiivisen metsänomistajan rooli ollut kenellekään realistinen. Lisäksi metsien markkina-arvon nousu vaikeutti ajatusta osuuksien lunastamisesta suvun sisällä. Myöskään yhteismetsä tai metsäyhtymä ei tuntunut toimivalta vaihtoehdolta omistajien erilaisten elämäntilanteiden ja tavoitteiden vuoksi.

”Emme myöskään halunneet, että joku meistä joutuisi ottamaan ison taloudellisen riskin lunastaakseen muut omistajat ulos,” Topi sanoo. Samaan aikaan pesän osakkaat kuitenkin halusivat, että perintömetsät säilyisivät hyvissä käsissä ja metsätalouskäytössä, mikä olisi ollut tärkeää myös papalle.

Oikea ostaja löytyi selkeyden, ammattitaidon ja luottamuksen perusteella

Suvun metsäasiantuntijana toiminut Topin isä kartoitti ostajaehdokkaita ja keräsi tarjoukset tila-arvion perusteella. Kiinnostusta löytyi runsaasti sekä yksityisiltä että instituutioilta. Tornator erottui joukosta alusta lähtien. ”Tornatorin kanssa yhteistyö oli suoraviivaista ja selkeää heti ensimmäisestä yhteydenotosta alkaen,” Topi kertoo. ”Saimme tietää, miten prosessi etenee, milloin maastokäynti tehdään ja milloin saamme sitovan tarjouksen. Muilla ostajilla aikataulut venyivät turhaan.”

Kauppa eteni sovitusti, ilman ylimääräisiä kuluja ja markkinatason mukaisella hinnalla. Yhtä tärkeäksi kuin hinta, nousi tunne siitä, että metsien hoito jatkuu vastuullisena, pitkäjänteisenä ja metsätalouskäytössä.

”Tiesimme, että metsät hoidetaan Tornatorilla hyvin. Se toi papan ja mummin metsien perineille jäsenille mielenrauhaa.”

”Toivon tarinamme auttavan muita samankaltaisessa tilanteessa olevia”

Raitasen perheelle metsätilojen myynti ei ollut vain taloudellinen ratkaisu. Se oli päätös luopua suvun pitkästä perinnöstä, mutta samalla päätös varmistaa metsille hyvä tulevaisuus. ”Moni perhe saattaa olla tässä samassa tilanteessa kuin meidän perheemme oli metsäperinnön äärellä. Siksi haluan jakaa tarinaamme”, Topi sanoo lopuksi.

Kuka hän on?
Topi Raitanen

• 3000 metrin estejuoksun Euroopan mestari
• Alun perin Tuusulasta ja nyt Oulusta kotoisin oleva entinen metsänomistaja
• Myi sukunsa kolme metsätilaa Karstulasta Tornatorille kesäkuussa 2025
• Omisti osan tiloista isoisältään saamansa perinnön kautta ja oli myös isoäitinsä kuolinpesän osakas

Artikkeli Halusimme metsille hyvän tulevaisuuden julkaistiin ensimmäisen kerran Tornator.

FSC (Forest Stewardship Council®) on kansainvälinen, vapaaehtoinen sertifiointijärjestelmä, joka määrittää, miten metsää hoidetaan ja hyödynnetään vastuullisesti huomioiden luonto, ihmiset ja talous.  Sertifiointi ei siis tarkoita samaa kuin suojelualueen perustaminen.

Sertifikaatin noudattaminen perustuu FSC-standardiin, jossa on listattu tarkemmat periaatteet ja niiden indikaattorit, joita organisaation on noudatettava osoittaakseen hoitavansa metsiään FSC:n periaatteiden mukaisesti.

Metsänomistaja voi hakea sertifikaattia omasta tahdostaan. Puuta ostavat tahot voivat edellyttää sertifiointia, joten se on monellakin tapaa fiksu valinta talousmetsänomistajille. 

Tornator sai FSC-sertifikaatin käyttöönsä Suomessa vuonna 2014. FSC:n lisäksi Tornator noudattaa PEFC-sertifikaattia. Tornatorin metsät ovat 100 % kaksoissertifioituja.  

Fakta! Suomen metsistä on FSC-sertifioitu noin 12 % eli 2,5 miljoonaa hehtaaria. Noin kolmannes kaikesta FSC-sertifioidusta metsäalasta on Tornatorin omistuksessa.  

FSC-sertifiointi on keskeinen osa Tornatorin vastuullisuusstrategiaa. Sertifiointi tukee kokonaisvastuullisuustavoitteitamme, auttaa varmistamaan puun pitkäjänteisen saatavuuden sekä metsien arvon säilymisen myös tuleville sukupolville.    

Miten FSC:n valvonta ja auditointi toimivat?  

FSC-sertifiointi ei perustu omaan ilmoitukseen, vaan riippumattomaan valvontaan:  

• Sertifikaatin toteutumista tarkastetaan vuosittaisilla ulkoisilla auditoinneilla, jotka tekee riippumaton, akkreditoitu arvioija.  
• Auditoinneissa käydään läpi metsänhoidon käytännöt, dokumentaatio, kartta-aineistot ja maastokohteet.  Auditoija arvioi näiden perusteella otantaperusteisesti, kuinka hyvin organisaatio noudattaa FSC-standardin vaatimuksia.
• Mahdolliset poikkeamat kirjataan ja ne on korjattava määräajassa, jotta sertifikaatti säilyy.  
• FSC-standardi uudistuu säännöllisesti, ja metsänomistajan on päivitettävä toimintatapojaan uusien vaatimusten mukaisesti.  
• Tornatorin vuoden 2024 auditoinnissa ei todettu yhtään vakavaa poikkeamaa, mikä osoittaa sertifioinnin vaatimusten systemaattista toteutumista.  

Valvonta tekee FSC:stä luotettavan: se ei ole julistus, vaan jatkuva prosessi, jossa toiminnan on täytettävä riippumattomasti todistetut kriteerit.  

Mitä FSC edellyttää?  

1. Ekologiset vaatimukset

FSC määrittää selkeät reunaehdot sille, miten metsää voidaan käyttää niin, että luonnon monimuotoisuus säilyy:  

• arvokkaiden elinympäristöjen ja avainbiotooppien suojelu  
• lahopuun säästäminen ja lisääminen  
• vesistöjen suojavyöhykkeet ja vesiensuojelu  
• uhanalaisten lajien elinympäristöjen ja lintujen pesimäajan tarkempi huomiointi   
• kemikaalien käytön rajoitukset  
• monimuotoisuutta tukevat rakennepiirteet talousmetsissä  

FSC on siis tapa turvata luontoa myös siellä, missä metsää käytetään taloudellisesti.  

2. Sosiaaliset vaatimukset

FSC on poikkeuksellisen laaja sertifikaatti, sillä se ei keskity vain ekologisiin asioihin. Se sisältää vahvat sosiaaliset kriteerit:  

• työntekijöiden turvallisuus ja työnantajavelvoitteiden noudattaminen
• tilaajavastuun noudattaminen 
• paikallisyhteisöjen ja maanomistajien oikeudet  
• saamelaisten ja alkuperäiskansojen oikeuksien kunnioittaminen  
• avoin vuorovaikutus ja palautekanavat metsätaloustoimista  

Tämä tekee FSC:stä aidosti kokonaisvaltaisen vastuullisuusjärjestelmän.  

3. Lakisääteisten velvoitteiden noudattaminen 

Sertifiointi edellyttää, että metsänhoito on suunnitelmallista ja läpinäkyvää:  

• pitkän aikavälin metsäsuunnittelu  
• dokumentoidut hakkuut ja hoitotoimet  
• riippumattomat auditoinnit ja jatkuva parantaminen  
• vastuulliset korjuu- ja kuljetusprosessit  

 4. Jäljitettävyys koko tuotantoketjussa  

FSC-logon käyttäminen puutuotteessa edellyttää aina myös:  

• FSC Chain of Custody -sertifiointia  
• jokaisen yrityksen sertifiointia metsästä tuotteeseen  
• puun alkuperän varmistettavuutta koko ketjun läpi  

Näin asiakas voi luottaa siihen, että FSC-tuote on aidosti vastuullinen alusta loppuun.  

FSC ohjaa metsätaloutta kestävään suuntaan

FSC yhdistää ekologiset, sosiaaliset ja taloudelliset näkökulmat yhdeksi sertifikaatiksi, joka varmistaa, että metsä perustetaan, hoidetaan ja uudistetaan vastuullisesti ja läpinäkyvästi.  

Tornatorille FSC on keskeinen keino toteuttaa vastuullista metsätaloutta laajassa mittakaavassa.  

Lisenssikoodi: FSC-C123368

Artikkeli Mitä FSC®-sertifiointi tarkoittaa?   julkaistiin ensimmäisen kerran Tornator.

Tornatorin metsissä puroja ja pieniä jokia on kunnostettu kalataloudellisten tavoitteiden edistämiseksi viimeisten neljän vuoden aikana yhteensä 25 kohteessa. Kunnostustyöt kuuluvat Tornatorin monimuotoisuusohjelman aktiivisiin elinympäristöjen parantamishankkeisiin. Valtaosa kunnostuksista on toteutettu käsityönä – purotalkoissa, joissa talkoolaiset palauttavat uomiin rakenteita, joita niistä on aikanaan poistettu.

Vuodesta 2025 alkaen purotalkoita on järjestetty yhdessä WWF Suomen kanssa osana isompaa yhteistyötä metsätalouden vesiensuojelun edistämiseksi. Yhteistyössä metsätaloudesta koituvia päästöjä vesistöihin hillitään koko valuma-aluetasolla. Kohteiden suunnittelusta ja toteutuksen ohjauksesta on vastannut WWF Suomen suojeluasiantuntija Manu Vihtonen.

Puroa ennallistetaan lähemmäksi sen monimuotoista luonnontilaa käsityönä Tornatorin ja WWF Suomen yhteisissä purotalkoissa. Kuva: Tornator

Miksi puroja kunnostetaan?

Suurin osa metsien puroista ja joista on historian varrella perattu kivi- ja puuaineksesta esimerkiksi puunuittoa varten. Kun uomasta on poistettu näitä luonnollisia rakennepiirteitä, virtavesien monimuotoisuus on heikentynyt – ja samalla monien lajien elinolosuhteet köyhtyneet.

Hyvä esimerkki tästä on nykyään erittäin uhanalaiseksi luokiteltu taimen. Se vaatii purojen ja jokien pohjassa sijaitsevaa puhdasta ja pientä luonnonkiveä sen kudun asettelupaikoiksi eli kutusoraikoiksi. Kudusta kuoriutuvat poikaset puolestaan hakeutuvat suojaan suurempien kivien väleihin. Näitä kivikoita kutsutaan poikaskivikoiksi. Luonnollisten kutusoraikoiden ja poikaskivikoiden katoaminen ihmistoiminnan myötä on ollut yksi lajin uhanalaistumiseen vaikuttava tekijä.

(Juttu jatkuu kuvien jälkeen)

Suojan tarjoamisen lisäksi kivillä ja uomaan kaatuneilla puilla on muitakin tärkeitä tehtäviä. Niiden pinnalle kasvaa leviä ja sammalia. Nämä ovat edellytys muun muassa monelle taimenen ravintonaan käyttämälle lajille. Puron viileä ja kostea pienilmasto ja siinä sijaitseva lahopuu on myös edellytys lukuisille kääville, jäkälille ja monelle muulle uhanalaistuneelle lajille. Rakenteet lisäävät myös uoman virtausvaihtelua ja parantavat veden hapekkuutta. Vedenpinnan yläpuolelle ulottuvat puut ja kivet tarjoavat levähdyspaikkoja esimerkiksi sudenkorennoille, helpottavat eläinten liikkumista uoman yli ja voivat talvisin vähentää uoman jäätymistä.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Luonnollinen tai ennallistettu uoma sisältää monipuolisesti erikokoista kivi- ja puuainesta sekä vaihtelevia virtaus- ja syvyysolosuhteita. Kuva: Tornator

Mitä purotalkoissa tapahtuu?

Purotalkoissa edellä kuvattuja virtavesien luonnollisia rakennepiirteitä pyritään palauttamaan. Tyypillisissä talkoissa uomaa lähimmän tien varteen tuodaan suuri kivikasa, jonka talkoolaiset tyhjentävät uomaan kantamalla kivet ennalta määritellyille paikoille ämpärillinen kerrallaan.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Paikoin talkoissa voidaan hyödyntää myös uomassa ja sen ympärillä jo valmiiksi olevaa materiaalia. Humukseen ja hienoainekseen hautautunutta kutusoraa puhdistetaan möyhentämällä sitä erinäisillä työkaluilla. Uoman reunoilta ja lähiympäristöstä etsitään lahopuita sekä suuria kiviä, joita siirretään uomaan lisäämään sen monimuotoisuutta.

(Juttu jatkuu kuvien jälkeen)

Kiven ja puun lisäksi purotalkoissa on yksi vielä tärkeä elementti: itse talkoolaiset. Tornatorilla on ollut ilo saada talkoiden kautta tutustumaan yhtiön monimuotoisuustyöhön osallistujia useista eri sidosryhmistä. Kaudella 2025 talkoolaiset edustivat muun muassa Itäistä metsäsertifiointitoimikuntaa sekä Itä-Suomen yliopiston Metsätieteiden osastoa. Monimuotoisuudelle tärkeiden toimenpiteiden toteuttamisen lisäksi talkoot ovat oiva hetki uuden oppimiselle ja verkostoitumiselle eri organisaatioiden kesken.

Iloista talkooporukkaa Itä-Suomen yliopistolta, WWF Suomelta ja Tornatorilta Joensuun Sirkanpurolla kunnostuspäivän jälkeen. Kuva: Tornator

Virtavesien yksipuolistumisen lisäksi merkittävä ekologinen haaste ovat ihmisen aiheuttamat vaellusesteet. Esimerkiksi liian korkealle asennetut tierummut voivat estää kalojen ja muun lajiston liikkumisen vesistöjen välillä. Paikoin myös näitä esteitä voidaan korjata talkoovoimin – kuten tehtiin Ruokolahden talkoissa viime kesänä. Katso tarkemmin videolta, miten:

Purotalkoot ovat vain yksi tapa, jolla kunnostamme pienvesiä osana Monimuotoisuusohjelmaamme. Kalataloudellisiin kunnostuksiin on kuulunut purotalkoiden lisäksi myös vaellusesteiden poistamista konetyönä. Muihin kuin kalataloudellisiin kunnostuksiin voi puolestaan tutustua aiemmasta blogitekstistämme.

Artikkeli Mitä ovat purotalkoot? Elämää takaisin metsien virtavesiin julkaistiin ensimmäisen kerran Tornator.

Ennen monimuotoisuusohjelmaa suunnittelijan katse kohdistui hakkuumahdollisuuksiin, mutta ohjelman myötä tilanne on muuttunut. Tänä päivänä työssä konkretisoituu, että metsien taloudellinen käyttö ja monimuotoisuuden vahvistaminen eivät ole toisistaan irrallisia, vaan nivoutuvat toisiinsa jo suunnitteluvaiheessa.

Kohteissa runsauden pulaa

Monimuotoisuusohjelman puitteissa ennallistettavat kohteet ovat usein metsittyneitä avosoita, paahdeympäristöjä, purouomia ja lähteitä. Tornatorin metsäsuunnittelijat Piia Ivakko, Anssi Hiltunen ja Noora Nevalainen kertovat, että sopivia kohteita on runsaasti. Suunnittelijan tehtävä on tunnistaa ja esittää parhaat ja vaikuttavimmat kokonaisuudet luonnonhoidonasiantuntija Rauli Perkiölle.

Suunnittelijan työ alkaa koneen äärellä karttoihin, ilmakuviin ja paikkatietoon perehtyen. Tärkeä osa työtä on jalkautuminen maastoon. Suunnittelijat kertovat, että nykyisin soiden kaltaiset suuremmat kohteet hahmottuvat jo tietokoneen näytöltä, kun taas purot, lähteet ja muut pienemmät kohteet tunnistetaan maastokäynneillä.

– Helposti ajatellaan, että tähän tarvitaan erityistaitoja, mutta ei tämä ole sen kummoisempaa kuin päivittäinen työ. Kun liikkuu maastossa ja tuntee alueensa, kohteita alkaa löytyä, Ivakko sanoo.

Hiltunen täydentää ajattelun muutosta:

– Tässä on oppinut katsomaan, mitä kohde voisi olla. Kun tulee kohteen viereen, syttyy lamppu päässä ja osaa hahmottaa, mitä siinä olisi tehtävissä – ja mitä kannattaa jättää tekemättä.

Tornatorin metsäsuunnittelijat Anssi Hiltunen, Piia Ivakko ja Noora Nevalainen tunnistavat työssään metsänhoitokohteiden lisäksi myös potentiaalisia aktiivisen luonnonhoidon ja ennallistamisen kohteita.

Ohjelma näkyy konkreettisissa ratkaisuissa

Pitkään Tornatorilla työskennelleet Ivakko ja Hiltunen kertovat, että monet nyt aktiivisen luonnonhoidon ja ennallistamisen kohteiksi valikoituvat alueet jäivät aiemmin sivuun. Niillä ei nähty liiketoiminnallista potentiaalia, eikä niille siksi tehty juuri mitään.

Ivakko kertoo esimerkin vanhasta, pirstaleisesta metsätilasta, jossa oli heikkokasvuisia soita ja pieniä lampia.

– Tutustuin alueeseen, kun aloitin Tornatorissa. Siellä ei ollut puuta, mitä hakata, eikä se oikein kasvanutkaan. Ajattelin silloin, että tälle ei kannata tehdä mitään.

Vuosia myöhemmin sama alue nousi uudelleen työlistalle – ja silloin tilanne oli toinen.

– Monimuotoisuusohjelman myötä alueelle olikin tehtävissä paljon. Koko kokonaisuutta pystyttiin katsomaan uudella tavalla.

Hiltunen kuvaa vastaavaa hetkeä leimikonsuunnittelun arjessa. Maastossa voi käydä ilmi, että ojitus on niin huonossa kunnossa, että sen kunnostaminen ei olisi taloudellisesti järkevää.

– Silloin pohditaan, voisiko ennallistaminen olla vaihtoehto. Kun Raulilta tulee vihreää valoa, tehdään leimikonsuunnittelu ennallistamisen näkökulmasta.

Uusi katse kehittyy nopeasti

Noora Nevalainen on aloittanut suunnittelijana aikana, jolloin luonnonhoitokohteiden tunnistaminen oli jo kiinteä osa työtä. Reilussa vuodessa katse on harjaantunut, ja mahdollisuuksia tunnistaa yhä useammin jo kartalta.

– Yksi kohde tulee mieleen, josta totesin heti, ettei se tule täyttämään puukauppasopimuksen piirteitä. Alue oli sen muotoinen ja oloinen, että esitin ennallistamista.

Rauli Perkiö teki kohteesta pintamallinnuksen, minkä jälkeen alueella käytiin maastossa.

– Maastokäynnillä löytyi vielä purouoma, ja kohde nostettiin toteutuslistalle. Lähellä on teeriä, ja uskon, että ne tulevat viihtymään suolla jatkossa, Nevalainen kertoo.

Muutos vaatii asennetta

Metsäalalla jatkuva muutos ja uuden oppiminen kuuluvat työn arkeen. Suuri katsantokannan muutos voisi herättää muutosvastarintaa, mutta Tornatorin suunnittelijatiimissä muutos on omaksuttu luontevasti. Matala organisaatio mahdollistaa ketterät ratkaisut, ja uusia toimintatapoja uskalletaan kokeilla.

– Koko ajan tulee lisää tietoa ja tapahtuu muutoksia. Paljon tiedetään, mutta paljon on myös sellaista, mikä vielä muuttuu. Mielen pitää pysyä vastaanottavaisena, Nevalainen sanoo.

Hiltunen korostaa kokemuksen ja asenteen merkitystä.

– Muutokset vaativat sopeutumista ja uusia peliliikkeitä. Kun suhtautuu niihin positiivisesti, oma työalue alkaa avautua ihan eri tavalla.

Muille suunnittelijoille ja kumppaneille tiimin viesti on yksinkertainen: lähtekää yhdessä metsään.

– Näitä asioita on paljon helpompi ja mielekkäämpi miettiä yhdessä kuin yksin.

Artikkeli Monimuotoisuutta myös suunnittelijan työnkuvaan julkaistiin ensimmäisen kerran Tornator.

– Lähdin metsäalalle, koska haluan toimia metsäsektorilla niin hyvin kuin nykytiedon valossa voi toimia. Uskon siihen, että metsätaloutta voi toteuttaa kestävästi, kun pidetään kiinni sovituista pelisäännöistä ja käytetään parasta saatavilla olevaa tietoa, Nevalainen sanoo.

Nevalainen asuu Lieksassa ja vastaa Lieksan eteläpuolisista alueista. Tornatorilla hän aloitti ensin sijaisena, mutta työ vei nopeasti mukanaan ja johti vakinaistumiseen. Uusi rooli on ollut intensiivinen, mutta myös palkitseva.

– Oli silmiä avaavaa, kun näin suunnittelijan työn kirjoitettuna listaksi. Siinä oli yli 90 erilaista tehtävää. Se kertoo aika paljon siitä, kuinka monipuolista ja vastuullista tämä työ on.

– Tämä on pitkän tähtäimen työtä. Kun oma suunnitelma onnistuu, oli kyse aktiivisesta luonnonhoidosta, leimikosta tai tien peruskunnostuksesta, se palkitsee, sanoo Nevalainen.

Suunnittelija keskellä metsää ja metsäkeskustelua

Suunnittelijan päätehtävä on leimikonsuunnittelu: etsitään puuta, jota voidaan hakata asiakkaalle. Sen rinnalla tehdään metsänhoidon suunnittelua, huolehditaan tiestöstä ja tunnistetaan ojitusten kohteita. Lisäksi suunnittelija toimii paikallisena yhteyshenkilönä – Tornatorin kasvona maastossa.

Nevalaisen mukaan juuri tämä tekee työstä vaativaa mutta merkityksellistä.

– Suunnittelija on se, joka ensimmäisenä huomaa, jos jokin ei ole mennyt niin kuin pitää. Laaduntarkkailu metsänhoidossa, teiden peruskunnostuksissa ja korjuussa kuuluu meille. Se, mitä tiloilla näkyy, on meidän käyntikorttimme.

Työ tapahtuu ympäristössä, jossa vaatimuksia tulee monesta suunnasta. Kuumentunut metsäkeskustelu näkyy myös arjessa.

– Tietoa on järkyttävä määrä, ja sitä pitää koko ajan omaksua ja ylläpitää. Sertifikaatit, ohjeet ja uudet tutkimustulokset ohjaavat tekemistä. Se on vaativaa, mutta siihen myös tottuu. Olen seurannut metsäkeskustelua jo lukioajoista asti, joten ala ei tullut yllätyksenä.

Monimuotoisuus avaa uuden tavan katsoa metsää

Tornatorin monimuotoisuusohjelma on tuonut Nevalaisen työhön uuden näkökulman. Aktiivisen luonnonhoidon ja ennallistamisen kohteiden tunnistaminen on tullut osaksi jokapäiväistä suunnittelua.

Yksi mieleenpainuvimmista esimerkeistä on Paavilansuo Ruunaan pohjoispuolella. Alue vaikutti kartan perusteella sellaiselta, ettei se täyttänyt puukaupan edellytyksiä.

– Lähdin katsomaan aluetta talvella, ja mietin, voisiko tämän ennallistaa. Ensin kohteesta tehtiin pintamallinnus, ja kesällä sieltä löytyi vielä vanha purouoma. Se oli selkeä ennallistamiskohde.

Nevalaisen mukaan monimuotoisuusohjelma ei ole irrallinen lisätyö, vaan osa normaalia suunnittelua.

– Jos kohteessa on ominaispiirteitä havaittavissa, sille voi usein vielä tehdä jotain. Luonnonhoidon asiantuntija Rauli Perkiö pystyy jo aineistojen perusteella sanomaan paljon tai arvioimaan, kannattaako kohde käydä katsomassa maastossa.

Oppiminen tapahtuu metsässä

Vuoden aikana Nevalaisen osaaminen on kehittynyt nopeasti, erityisesti ennallistamis- ja luontokohteiden tunnistamisessa.

– Osaavien työkavereiden kanssa metsässä oppii valtavasti. Olen katsonut, miten he skannaavat metsää liikkuessaan: ei katsota vain jalkoihin, vaan hahmotetaan kokonaisuus. Sitä kautta alkaa itsekin löytää ne mielenkiintoiset kohteet.

Hän korostaa yhteistyön merkitystä ja suosittelee yhteisiä metsäretkiä kaikille alalla työskenteleville.

– Yksi näitä asioita on paljon mukavampi ja helpompi pohtia yhdessä kuin yksin.

Asenne ratkaisee

Aloittelevana suunnittelijana Nevalainen näkee omaksi vahvuudekseen asenteen.

– En voi vielä nojata pitkään kokemukseen, mutta koen, että minulla on hyvä ja määrätietoinen asenne tähän työhön. Haluan tehdä asiat oikein ja kehittyä ammattilaisena. Se on joskus raskasta, mutta myös motivoivaa.

Metsäala muuttuu jatkuvasti, ja se näkyy myös suunnittelijan työssä.

– Koko ajan tulee lisää tietoa ja tapahtuu muutoksia. On paljon, mitä tiedetään, mutta paljon myös sellaista, mikä vielä muuttuu. Siksi mielen pitää pysyä vastaanottavaisena.

Nevalaiselle metsätalous ei ole vastakkainasettelua, vaan jatkuvaa tasapainottelua.

– Uskon siihen, että kun tehdään työtä avoimesti, tietoon perustuen ja pitkäjänteisesti, metsätaloudella ja monimuotoisuudella on yhteinen tulevaisuus.

Artikkeli Rohkeasti mukaan metsätalouden ytimeen julkaistiin ensimmäisen kerran Tornator.

Metsän- ja luonnonhoidon suunnittelun lisäksi metsäsuunnittelijan työhön kuuluu myös tiivis yhteistyö paikallisten sidosryhmien kanssa, kuten yhteydenpito tiekuntiin ja muihin toimijoihin. Suunnittelijan työ ulottuu kartalta maastoon ja edelleen ihmisten arkeen.

Suunnittelijalla on keskeinen rooli myös työn laadun varmistamisessa. Korjuun ja metsänhoidon laaduntarkkailu kuuluu suunnittelijan vastuulle, ja mahdolliset virheet huomataan usein ensimmäisenä kentällä. Samalla suunnittelija on Tornatorin kasvot paikallisesti: se, mitä tiloilla näkyy, viestii suoraan yhtiön tavasta toimia.

Päätöksiä, vastuuta ja jatkuvaa harkintaa

Työ vaatii kykyä tehdä päätöksiä ja viedä asioita eteenpäin myös epävarmuuden keskellä. Tornatorissa työskentelevän metsäsuunnittelija Anssi Hiltusen mukaan työssä on uskallettava ratkaista asioita, vaikka kaikki ei aina menisi täydellisesti.

– Hyvä päätöksentekokyky on oltava. Joskus osuu, joskus ei – mutta ei jäädä murehtimaan. Kokemus tuo varmuutta ja auttaa kehittämään toimintaa, Hiltunen sanoo.

Hiltusen työkaveri Piia Ivakko painottaa, että omassa työssä korostuvat määrätietoisuus ja kunnianhimo tehdä työnsä hyvin. Samalla jatkuva oppiminen on välttämätöntä.

– Metsäalalla ei olla koskaan valmiita. Maailma muuttuu, ilmasto muuttuu. Pitää yrittää olla matkassa mukana, Ivakko kuvaa.

Pitkän aikavälin työ palkitsee

Suunnittelijan työssä motivoi erityisesti oman työn tulosten näkeminen – vaikka vaikutukset näkyvät usein vasta vuosien päästä. Metsien kehitys, onnistuneet ratkaisut ja toimivat kokonaisuudet tekevät työstä merkityksellistä.

Myös oman osaamisen kehittyminen on vahva motivaattori.
– Kun katsoo, miten on toiminut 12 vuotta sitten, huomaa, ettei enää tekisi samalla tavalla. Ajattelu ja tekeminen menevät eteenpäin, Ivakko sanoo.

Työssä jaksamista tukee vahvasti myös työyhteisö. Huippu suunnitteluporukka ja hyvä yhteishenki mahdollistavat sen, että asioita voidaan pohtia yhdessä – ja tarvittaessa purkaa myös arjen kuormaa.

Ristipaineessa toimiminen on osa arkea

Haasteita tuo erityisesti toimiminen lähiympäristöissä, joissa naapurusto, mökkialueet ja ulkoilualueet asettavat reunaehtoja tekemiselle. Lisäksi kuumentunut metsäkeskustelu lisää ulkopuolista painetta ja virheettömyyden vaatimusta.

– Julkinen paine on kova, eikä virheille juuri anneta siimaa, Hiltunen toteaa.

Vaativassa toimintaympäristössä korostuu asenne. Nuorempaa metsäsuunnittelijasukupolvea edustavan Noora Nevalaisen mukaan juuri se auttaa jaksamaan.

– Lähdin alalle, koska haluan toimia metsätaloudessa niin hyvin kuin nykytiedon valossa voi toimia. Asenne on vahvuus, hän sanoo.

Kokemus, paikallistuntemus ja jatkuva oppiminen muodostavat suunnittelijan tärkeimmät työkalut – myös silloin, kun tavoitteena on edistää monimuotoisuutta osana arjen metsätaloustyötä.

Artikkeli Metsäsuunnittelija monen vastuun risteyksessä julkaistiin ensimmäisen kerran Tornator.

Kun indikatiivinen tarjous hyväksytään

Mikäli metsätilan myyjä hyväksyy indikatiivisen tarjouksen, ostaja voi halutessaan suorittaa maastotarkastuksen sovitun aikataulun puitteissa. ”Indikatiivisena tarjotut kohteet tarkistetaan maastossa tarjouksen hyväksymisen jälkeen. Tarkastusajankohdasta sovitaan aina tapauskohtaisesti – aikataulu voi vaihdella alueen ja kohteen koon mukaan”, kertoo Tornatorin kiinteistöpäällikkö Jarkko Heikkinen.

Maastokäynnillä tarkistetaan muun muassa puuston määrä ja laatu, metsänhoidollinen kunto sekä tieyhteyksien tilanne. Jos maastossa ilmenee sellaisia tekijöitä, joita ei tarjouksen laatimisen vaiheessa tiedetty tai tullut muuten ilmi, tarjous päivitetään vastaamaan todellista tilannetta.

”Myyjien hyväksymistä indikatiivisista tarjouksista noin 80 prosenttia johtaa lopulta kauppaan. Tarjous voi kuitenkin muuttua, jos esimerkiksi luontoarvot, suojelurajoitteet tai metsälain erityiskohteet rajoittavat metsätaloudellista käyttöä enemmän kuin ennakkotietojen perusteella arvioitiin”, Heikkinen jatkaa.

Tarjouksen laadinnassa tarkistetaan myös kohteen tieasiat. Jos tilalla on tieyhteys, ostaja olettaa, että sitä voidaan käyttää normaalisti omistajanvaihdoksen jälkeen. Epäselvissä tapauksissa voidaan tehdä erillinen tiesopimus tai hakea tietoimitusta tieoikeuksien vahvistamiseksi.

Tornatoria kiinnostavat erityisesti hyvin kasvavat, terveet ja rakenteeltaan tasapainoiset metsät.

Hakkuumahdollisuudet sisältyvät arvioon samalla tavalla kuin normaalissa kiinteistöarvioon perustuvassa tarjouksessa, mutta pelkkä puunmyyntipotentiaali ei ole ratkaiseva tekijä. ”Tornatoria kiinnostavat erityisesti hyvin kasvavat, terveet ja rakenteeltaan tasapainoiset metsät”, Heikkinen kiteyttää.

Metsätilojen ostot etenevät Tornatorissa normaalin tilaoston hyväksymisketjun kautta. Hyväksynnän jälkeen kiinteistöasiantuntija saa valtakirjan kaupan allekirjoittamista varten. Kaupan toteutumista voivat hidastaa esimerkiksi keskeneräiset puukaupat tai muut hoito- ja käyttöoikeussopimukset. Myyjän kannattaa varmistaa, että kaikki hänen tilaamansa työt on tehty loppuun ennen tarjouksen pyytämistä, jotta kauppaprosessi etenee sujuvasti.

Artikkeli Mitä tarkoittaa indikatiivinen tarjous metsätilakaupassa? julkaistiin ensimmäisen kerran Tornator.

Nykyisin etenkin puuntuotannollisesti heikkoja ojitusalueita pyritään palauttamaan ennallistamalla eli tukkimalla ja patoamalla ojia sekä palauttamalla veden kulku luontaisille reiteilleen. 

Soiden ennallistamiseen liittyen esille nousee usein kolme hyvää kysymystä: 

• Miksi soita ennallistetaan? 
• Miksi ojat täytetään, eikö riittäisi, että padotaan sen pää? 
• Miksi ei anneta ojien kasvaa umpeen itsekseen? 

Tässä blogissa vastaamme näihin kysymyksiin Tornatorin luonnonhoidon asiantuntija Rauli Perkiön avustuksella.

Miksi soita ennallistetaan? 

Ojittamisen myötä luonnontilaisille soille tyypilliset lajit ovat vähentyneet tai uhanalaistuneet. Lisäksi ojitetuilta soilta päätyy vesistöihin typpeä, fosforia ja orgaanista ainesta, jotka edistävät rehevöitymistä ja voivat heikentää vesien laatua. Vaikutukset vaihtelevat suotyypin, alueen ja ojituksen toteutuksen mukaan. 

Ennallistamisen tavoitteena on palauttaa suon luontainen vesitalous ja virtaussuunnat, jotta vesi kulkee jälleen luonnollisia reittejään. Ennallistamisen myötä suolle palautuu sille tyypillistä luontaista lajistoa, ja samalla lähivesistöjen kuormitus vähenee. 

Käytännössä tämä tarkoittaa ojien tukkimista ja padottamista koko suoaltaan laajuudelta sekä vesien ohjaamista niin, että suon vesitalous ja luonnon oma toipuminen pääsevät käyntiin. 

Aivan jokaista ojaa ei kuitenkaan ole tarpeen tukkia ja padota koko matkaltaan. Niillä ojilla, jotka eivät juurikaan vaikuta vedenpinnan tasoon tai ohjaa vesiä vääriin suuntiin, voidaan käyttää kevyempiä ratkaisuja tai ne voidaan joskus jättää kokonaan ilman ennallistamistoimia.

“Tarkoituksenmukaiset toimenpiteet vedenpinnan nostamiseksi ovat tärkein osa suon ennallistamista. Ojia ei tukita tai käsitellä siksi että ne on kaivettu, vaan toimenpiteet valitaan ja kohdennetaan lopputuloksen kannalta parhaimmilla menetelmillä”, Rauli Perkiö summaa.

On kuitenkin hyvä huomioida, että yksikin ennallistettu oja voi muuttaa vesien virtauksia: ojitettuna kuiva oja voi ennallistamisen jälkeen olla paikoin hyvinkin märkä. Esimerkiksi juuri tämän vuoksi soita ennallistetaan kokonaisuuksina, ei yksittäisinä ojina. Näin varmistetaan, että vesi leviää luonnollisesti koko suolle ja suon ekosysteemi pääsee palautumaan tasapainoisesti. 

“Vaikka kaikki onnistuisi täydellisesti, ennallistettu suo ei koskaan palaudu täysin ennalleen, mutta se on ekologisten tavoitteiden saavuttamiseksi riittävän lähellä alkuperäistä luonnontilaista suota”, sanoo Rauli Perkiö.

Miksi ojat täytetään, eikö riittäisi, että padotaan sen pää? 

Ennallistamisessa palautetaan suon luonnollinen vedenpinnan taso ja vesien kulkusuunta. Tämä onnistuu vain, kun ojat tukitaan ja padotaan kattavasti, ei vain ojan päästä. 

Jos pato tehdään vain ojan päähän, sen vaikutusalue jää pieneksi. Suokin on pinnanmuodoiltaan aina kalteva, joten vettä kertyy ja poistuu eri kohdista eri tavoin. Yhden padon vedenpintaa nostava vaikutus häviää hyvin nopeasti suon ylemmiltä osilta. 

Kun koko ojaverkosto tukitaan, vesi pääsee leviämään luonnollisesti koko suolle. Vasta silloin suon kasvillisuus – erityisesti rahkasammalet – voivat palata ja alkaa muodostaa uutta turvetta. 

Suomessa on sekä puustoisia suometsiä että lähes puuttomia avosoita  

• Soiden kokonaispinta-ala on noin 9,1 miljoonaa ha 
• Ojittamatonta suota noin 4,2 miljoonaa ha  
• Metsäojitettuja turvemaita noin 4,9 miljoonaa ha  
• Maatalouskäyttöön ojitettuja soita noin 0,3 miljoonaa ha  
• Lisäksi turvetuotannossa on ollut noin 90 000 ha.  
• Kaikkiaan suota on raivattu viljelykäyttöön arviolta 700 000–1 000 000 ha, joista osa on sittemmin metsittynyt tai muuttunut kivennäismaapelloiksi.  
• Suot ovat Suomessa merkittävä osa luonnon monimuotoisuutta ja hiilivarastoa.  

  Tietolähde: Soiden käyttö Suomessa – Suoseura – Finnish Peatland Society

Miksi ei vain anneta ojien kasvaa umpeen itsekseen? 

Voisi ajatella, että aika tekee tehtävänsä: ojaverkosto sammaloituu ja täyttyy, ja suo palautuu luonnontilaan itsestään. 

Todellisuudessa rahkasammal ojassa hidastaa veden virtausta, mutta ei pidätä vettä kuten tiivis turvekerros. Vesi kulkee edelleen ojaa pitkin ja kuivattaa suota, vaikka oja näyttäisi tukkeutuneelta. Suon vesitalous pysyy siis muuttuneena, eikä kasvilajisto laajasti katsoen palaudu ennalleen, vaikka puuston kasvu taantuukin jo ojan umpeen kasvun alkuvaiheessa.

Lisäksi ojaverkosto, vaikka osin tukkeutunutkin, ohjaa vesiä edelleen ojituksen mukaisesti, ei luonnollisiin painanteisiin ja virtausuomiin. Tällöin vedenpinta vaihtelee epätasaisesti: osa suosta pysyy kuivana, osa taas vettyy liikaa. 

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö niin sanotulla passiivisella ennallistamisella olisi paikkansa.  Passiivinen ennallistaminen on yksi suometsien hoidon keinoista, jota käytetään silloin kun metsän kasvatus suolla ei ole kannattavaa, ja ennallistaminen ei ole syystä tai toisesta mahdollista tai järkevää. Passiivinen ennallistaminen on kuitenkin hidasta ja vaikutuksiltaan huomattavasti rajallisempaa kuin aktiivinen ennallistaminen, jossa suon vesitalous palautetaan hallitusti ja kokonaisuutena. 

Aktiivista soiden ennallistamista Tornatorin mailla 

Tornatorissa aktiivisten ennallistamistoimien painopiste on kohteissa, joissa onnistumisen todennäköisyys on korkea ja vaikutukset vesistöihin ja monimuotoisuuteen merkittävät. 

Tornatorin monimuotoisuusohjelman yhtenä tavoitteena on toimivien, elinvoimaisten ja laajojen suokokonaisuuksien ennallistaminen, joissa vedenpinta, kasvillisuus ja lajisto palautuvat lähemmäs luonnontilaa.

Soiden ennallistamisella voi olla useitakin tavoitteita, johon vaikuttavat monet tekijät kuten soiden kasvupaikat, maanomistus, vesiensuojelu ja metsänomistajan tavoitteet.

“Tornatorilla tärkeimpiä kriteerejä ennallistamiskohteille ovat mm. yhtenäiset, laajat kokonaisuudet heikosti puuta tuottavilla soilla, positiiviset vesiensuojeluvaikutukset, korkea todennäköisyys päästä ekologisesti hyvää lopputulokseen. Toki ennallistamisella ei aiheuteta negatiivisia vaikutuksia ympäröiviin kasvatusmetsiin tai infrastruktuuriin”, kiteyttää Rauli Perkiö.

Artikkeli Soiden ennallistaminen – kolme hyvää kysymystä  julkaistiin ensimmäisen kerran Tornator.

”Eilen keskustelin yhtiön tilan rajanaapurin kanssa metsänhoidosta ja hyönteistuhoista, kun puhe kääntyi myrskyn jälkiin. Myrsky oli kaatanut arvokkaan, historiallisen kuusen Pyhäjärven rannalla Kesälahdella, Kummun kylällä. Kuusi oli erikoislaatuinen, kaksihaarainen ja sen taustalla on tarina, joka ulottuu jatkosodan aikaan”, kertoi työkaverini.

Kuusi kaatui myrskyssä 2020-luvun alkuvuosina. Kuva: Tornator.

Blenheimin pakkolasku kesäkuussa 1944 Kummun kylän pellolle

Perimätiedon mukaan kuusen kaksihaaraisuus liittyy dramaattiseen jatkosodan aikaiseen tapahtumaan. Kesäyönä 12.6.1944 Värtsilän kentältä lentoon lähtenyt Bristol Blenheim-pommikone BL-142 sai paluumatkalla osuman. Ohjaaja Pentti Tuisku ja tähystäjä Göran Ödner haavoittuivat, ja koneen mittaristo särkyi. Polttoaineen ollessa lopussa Tuisku päätti tehdä pakkolaskun Uukuniemen Kummun kylään pellolle. Lasku onnistui, mutta Tuisku ja Ödner loukkaantuivat vakavasti. Konekivääriampuja alikersantti Sven Rosendahl säilyi vahingoitta ja lähti etsimään apua.

Perimätieto kertoo, ettei miehistö tiennyt olivatko laskeutuneet omalle vai vieraan valtakunnan puolelle. Miehistö varmistui kuitenkin olevansa omalla puolella läheisestä ladosta löytyneiden lannoitesäkkien suomenkielisistä teksteistä. Kyläläiset auttoivat haavoittuneet Savonlinnan sairaalaan.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Bristol Blenheim IV BL-200 Malmin lentoasemalla 1950-luvulla. Kuva: Suomen Ilmailumuseo, Kauko Tuomikosken kokoelma.

Kuusi havisee historiallista tarinaa

Aikalaisten tarinan mukaan Bristol Benheim BL-142:n tehdessä pakkolaskua uukuniemeläiselle pellolle kone osui mahalaskun yhteydessä kuusen latvaan katkaisten sen. Kuusi selvisi kuitenkin lentokoneen osumasta ja jatkoi kasvuaan kaksihaaraisena aina 2020-luvulle asti, kunne se kaatui syysmyrskyssä 2021. Myrksyn kaatama puu pötköttää nyt paikoillaan kantaen muistoa sodan aikaisesta pakkolaskusta ja ihmisten selviytymisestä.

Metsä kantaa mukanaan tarinoita ja jälkiä menneisyydestä. Ne ovat sopeutuneet vuosisatojen aikana myrskyihin, sotiin, hyönteistuhoihin ja ihmisen muokkaamiin maisemiin. Jokainen puu on osa tarinaa, elävää arkistoa. Rungossa ja oksissa näkyvät historian kerrostumat, luonnon sitkeys ja kyky jatkaa kasvuaan muutoksista huolimatta. Metsässä kulkiessamme kuljemme samalla myös historian sivuilla.

Muistomerkki pakkolaskupaikalle

Tapahtuma jäi elämään paikallisten tarinoissa ja osana sotahistoriaa. Vuonna 2010 Uukuniemi-seura ry ja Uukuniemen Kummunkylän kyläyhdistys pystyttivät pakkolaskupaikalle muistomerkin. Blenheim-ohjaaja lentomestari Pentti Tuisku oli itse läsnä tilaisuudessa elävänä muistutuksena rohkeudesta ja selviytymisestä sodan keskellä.

Tuisku teki tiettävästi kaksi pakkolaskua Blenheim-konetyypillä jatkosodan aikana. Ensimmäisen joulukuussa 1943 Suulajärven kentälle, kun pahasti vaurioituneen koneen hydrauliikka ei toiminut laskeutumisen yhteydessä.

Vuonna 2010 paljastettiin muistomerkki pakkolaskupaikalle Uukuniemen Kummun kylälle. Kuva: Tornator.

Lähde: https://yhdysmies.fi/parikkalassa-muisteltiin-onnistunutta-blenheimin-pakkolaskua/

Artikkeli Myrskyn kaatama kuusi kertoo jatkosodan tarinaa julkaistiin ensimmäisen kerran Tornator.

Omistamme Suomessa yli 700 000 hehtaaria metsää, mikä tekee meistä maan suurimman yksityisen metsänomistajan. Metsäomaisuutemme sijoittuu ympäri Suomen, mutta yhtiön synnynsijoilla Itä-Suomessa omistuksemme on vahvinta.

Metsä on meille enemmän kuin raaka-ainetta

Tornatorin ydinliiketoimintaa on kestävä metsätalous. Myymme hakkuuoikeuksia ja toteutamme hakkuut aina metsän kasvua kunnioittaen. Pidämme hakkuut keskimäärin alle vuosittaisen kasvun. Hoidamme metsiämme pitkällä aikajänteellä, PEFC- ja FSC®-sertifikaattien mukaisesti.

Olemme suojelleet yli 13 000 hehtaaria metsää ja toteutamme vuosittain useita ennallistamistoimia, joilla tuetaan luonnon monimuotoisuutta ja vesistöjen hyvinvointia. Vuonna 2024 ennallistimme noin 560 hehtaaria soita ja toteutimme 35 elinympäristöjen hoitokohdetta.

Ilmastotekoja metsissämme

Metsämme sitovat vuosittain hiiltä saman verran kuin koko Suomen henkilöautoliikenteen päästöt. Tämän lisäksi kasvatamme hiilensidontakykyä aktiivisella metsänhoidolla: lannoituksilla, sekapuustoisuuden lisäämisellä ja jalostetun taimimateriaalin käytöllä. Vuonna 2024 istutimme 8 miljoonaa tainta eli kevätsesongin aikana joka päivä noin puoli miljoonaa uutta puuta.

Ilmasto-ohjelmamme tavoitteena on lisätä hiilensidontaa 20 % vuoteen 2030 mennessä. Ilmastonmuutoksen hillintä on meille konkreettista työtä, joka alkaa metsäkuviolta ja ulottuu yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Toimimme muun muassa WWF:n pääyhteistyökumppanina.

Metsä kuuluu paikallisille

Metsämme ovat avoimia kaikille. Ne ovat marjastuspaikkoja, retkipolkuja, metsästysmaita ja rantautumispaikkoja. Vuokraamme metsiämme yli 1500 metsästysseuralle ja ylläpidämme 17 000 kilometriä metsäteitä, jotka palvelevat niin metsätaloutta kuin paikallisia asukkaita ja mökkimatkalaisiakin.

Metsämme myös työllistävät. Tornatorin suora ja epäsuora työllistämisvaikutus on Suomessa noin 1600 henkilötyövuotta. Teemme tiivistä yhteistyötä yli 240 urakoitsijakumppanin kanssa useimmiten haja-asutusalueilla, joissa jokainen työpaikka merkitsee.

Metsäomistajuus on tekoja tänään ja lupauksia huomiselle

Olemme metsänomistaja, joka hyödyntää metsän taloudelliset mahdollisuudet huomioiden kokonaisvastuullisuuden. Tarjoamme työtä, kasvatamme uusiutuvia materiaaleja, kehitämme metsänhoidon digitaalisia ratkaisuja, rakennamme tuulivoimaa, ja osallistumme aktiivisesti ennallistamisprojekteihin.

Metsäfaktoja

Miten paljon Suomessa on metsää?

Suomen maapinta-alasta lähes 86 % eli 26,3 miljoonaa hehtaaria on metsätalousmaata.

Metsätalousmaasta reilu 75 % on metsämaata, 10 % on heikompikasvuista kitumaata ja 12 % lähes tai täysin puutonta joutomaata.

Lähde: Metsävarat maakunnittain | Luonnonvarakeskus

Kuka omistaa metsää Suomessa?

Suomessa on runsaat 950 000 metsäkiinteistöä.

• Pinta-alasta lähes 44 prosenttia on yksityisten henkilöiden omistuksessa.
• Metsähallituksen eli Suomen valtion omistuksen osuus on runsas kolmannes.
• Seuraavaksi suurimmat omistajaryhmät ovat yhtiöt (noin 7 %), kuolinpesät (noin 5 %) ja yhteismetsät (noin 3 %).
• Sijoitusrahastojen omistusosuus jää alle prosenttiin.

Lähde: Metsätalousmaan omistus omistajaryhmittäin | Metsäkeskus

Artikkeli Tornator on Suomen suurin yksityinen metsänomistaja julkaistiin ensimmäisen kerran Tornator.