Elämä uudistushakkuun jälkeen

Miltä tuntuu, kun kesämökin naapurissa komeana humissut metsä kaadetaan? Maisema ja olosuhteet muuttuivat hetkessä, mutta ajan myötä olen löytänyt asialle myös positiivisia puolia ― jokaisella pilvellä on hopeareunus.

Ensimmäinen tunne oli epäusko. Miten kukaan on raaskinut laittaa niin komean männikön nurin? Olin toki kuullut jo etukäteen tulevista hakkuusuunnitelmista, mutta kun sitten eräänä keväisenä perjantaina ajelimme kesämökillemme, avautui edessämme aivan uusi maisema. Mökkitonttimme rajoittunut mäntymetsä oli poissa ja sen tilalla avautui hakkuuaukeaa liki 20 hehtaarin verran. Suretti.

Kesti aika pitkään, ennen kuin silmä tottui avartuneeseen maisemaan. Heti lumien sulettua maaperä muokattiin äeskoneella ja paljastunut kivennäismaa sai poveensa männynsiemenet: uusi metsä oli saanut alkunsa.

Pian tuli kesä ja kärpäset, mutta mökin terassilla hyttysistä ei ollut tietoakaan! Kesätuuli pääsi puhaltamaan läpi tontin ja piti ötökät poissa. Saimme luvan kerätä hakkuutähteitä polttopuuksi ja siitä puuhasta muodostuikin koko perheen yhteinen juttu. Iloitsimme polttopuusavotasta, joka oli kävelyetäisyydellä mökin rappusilta.

Kylvösiemenet lähtevät kasvuun.
Toisena kesänä männyntaimet olivat jo hyvässä kasvuvauhdissa.

Seuraavan vuoden keväänä äesvakoihin nousi litratolkulla korvasieniä. Lapset keräsivät niitä innoissaan ja myivät saaliin isovanhemmilleen. Minä maanisena marjastajana odotan jo aikaa, jolloin uudistusalalta voi poimia puolukoita tai vadelmia.

Nyt hakkuista on kulunut jo pari vuotta ja uuteen maisemaan on jo silmä tottunut. Ymmärrän, että metsää ei voi museoida, eikä se säily muuttumattomana. Alueen puusto kärsi erilaisista lahottajataudeista, joten se olisi hyvin todennäköisesti kuollut pystyy ennemmin tai myöhemmin. Korjuussa kaadetut puut päätyivät metsäteollisuuden käyttöön ja niistä syntyi sellua, paperia ja sahatavaraa niitä tarvitsevien käyttöön.

Katson mökiltä avautuvaa maisemaa luottavaisin mielin. Näen, kuinka sieltä uusi männikkö jo ponnistaa ja tiedän, että Tornator tulee pitämään siitä hyvää huolta. Ammattitaitoiset metsurit hoitavat taimikot oikea-aikaisesti kuntoon, eikä rästejä pääse syntymään.

4 asiaa, joista pääset iloitsemaan uudishakkuun jälkeen:

  • Tuuli pääsee puhaltamaan ja vie hyttyset ym. ötökät
  • Saat hakkuutähteistä polttopuita (muista kysyä lupa maanomistajalta!)
  • Runsas korvasieni- ja puolukkasato
  • Pääset seuraamaan uuden metsän perustamista ja kasvun ihmettä.

Katso myös lyhyt video siitä, kuinka metsä kasvaa.