Toivakan Kylkisvuoreen suojelupäätös

Toivakan Vihijärven peltolaakson maisemia ihailleet huomasivat 1980-luvulla länsipuolisen Kylkisvuoren lakialueen muuttuneen hätkähdyttävän laajaksi siemenpuumänniköksi. Monikaan ei tiennyt, että vuoren takarinne kätkee metsäisen aarteen, joka on olemassa edelleen. Kylkisvuoren länsijyrkänne ja siihen liittyvät rinnemetsät ovat lähes kirveenkoskematonta männikköä ja sekametsää. Keski-Suomen ELY-keskus ja maanomistaja Tornator Oyj ovat nyt sopineet runsaan 20 hehtaarin laajuisen luonnonsuojelualueen perustamisesta alueelle. Alue suojellaan osana Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmaa METSOa.

Luonnonmetsät ovat osin louhikkoisia ja kattavat kohteesta pääosan. Jyrkänteen alla on myös pienialaisia rämeitä ja rehevämpiä korpia. Kohteella on pienvesiarvojakin, sillä se rajautuu täysin luonnontilaiseen Pieni-Kylkisen lampeen. Lisäksi kohteen länsiosassa on luonnontilainen puro ja lähteitä.

– Kohde jaetaan luontoarvoinventoinnissa luontotyyppeihin, jotka edelleen monimuotoisuusarvojensa perusteella eri luokkiin valintakriteerien täyttymisen mukaan. Hyvin harvoin käy kuten Kylkisen tapauksessa: parhaiden kriteerien vaatimusten mukaisia alueita löytyy neljästä eri luontotyypistä, kertoo suunnittelubiologi Tomi Hakkari Keski-Suomen ELY-keskuksesta. – Lisäksi kohde rajautuu suoraan jo aiemmin yksityismaalle perustettuun noin yhdeksän hehtaarin luonnonsuojelualueeseen, mikä kasvattaa kohteen merkitystä edelleen.

– On hienoa, että Kylkisen monimuotoinen ja arvokas alue pääsi mukaan METSO-suojeluun. Yhteistyö ELY-keskuksen kanssa toimi mutkattomasti suojelualuetta perustettaessa, iloitsee Tornatorin metsänhoito- ja ympäristöpäällikkö Maarit Sallinen.

Maanomistaja saa puustosta käyvän korvauksen. Suojelupäätöksessä keskitytään luontotyyppien luonnontilaa vaarantavien toimien rajoittamiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että METSO-ohjelmalle tyypilliseen tapaan esimerkiksi metsästysoikeus säilyy maanomistajalla. Niin ikään jokamiehenoikeuksiin kuuluvat toiminnot kuten alueella liikkuminen, marjastus ja sienestys ovat sallittuja.

Lisätiedot:

Keski-Suomen ELY-keskus: suunnittelubiologi Tomi Hakkari, puh. 0295 024 731

Tornator Oyj: metsänhoito- ja ympäristöpäällikkö Maarit Sallinen, puh. 040 720 7148