Soiden ennallistaminen – kolme hyvää kysymystä 

Suomessa on paljon soita – noin kolmannes maamme pinta-alasta on suota. Niitä on valjastettu maa- ja metsätalouden käyttöön merkittäviä määriä: ensin maatalouteen 1800-luvulta alkaen ja myöhemmin etenkin 1960–70-luvuilla myös metsätalouden ja turvetuotannon tarpeisiin. Ojittaminen mahdollisti puuntuotannon lisääntymisen, mutta sillä on ollut myös seurauksia luonnolle ja vesistöille, joita ei tuolloin tiedetty. 

Nykyisin etenkin puuntuotannollisesti heikkoja ojitusalueita pyritään palauttamaan ennallistamalla eli tukkimalla ja patoamalla ojia sekä palauttamalla veden kulku luontaisille reiteilleen. 

Soiden ennallistamiseen liittyen esille nousee usein kolme hyvää kysymystä: 

• Miksi soita ennallistetaan? 
• Miksi ojat täytetään, eikö riittäisi, että padotaan sen pää? 
• Miksi ei anneta ojien kasvaa umpeen itsekseen? 

Tässä blogissa vastaamme näihin kysymyksiin Tornatorin luonnonhoidon asiantuntija Rauli Perkiön avustuksella.

Miksi soita ennallistetaan? 

Ojittamisen myötä luonnontilaisille soille tyypilliset lajit ovat vähentyneet tai uhanalaistuneet. Lisäksi ojitetuilta soilta päätyy vesistöihin typpeä, fosforia ja orgaanista ainesta, jotka edistävät rehevöitymistä ja voivat heikentää vesien laatua. Vaikutukset vaihtelevat suotyypin, alueen ja ojituksen toteutuksen mukaan. 

Ennallistamisen tavoitteena on palauttaa suon luontainen vesitalous ja virtaussuunnat, jotta vesi kulkee jälleen luonnollisia reittejään. Ennallistamisen myötä suolle palautuu sille tyypillistä luontaista lajistoa, ja samalla lähivesistöjen kuormitus vähenee. 

Käytännössä tämä tarkoittaa ojien tukkimista ja padottamista koko suoaltaan laajuudelta sekä vesien ohjaamista niin, että suon vesitalous ja luonnon oma toipuminen pääsevät käyntiin. 

Aivan jokaista ojaa ei kuitenkaan ole tarpeen tukkia ja padota koko matkaltaan. Niillä ojilla, jotka eivät juurikaan vaikuta vedenpinnan tasoon tai ohjaa vesiä vääriin suuntiin, voidaan käyttää kevyempiä ratkaisuja tai ne voidaan joskus jättää kokonaan ilman ennallistamistoimia.

“Tarkoituksenmukaiset toimenpiteet vedenpinnan nostamiseksi ovat tärkein osa suon ennallistamista. Ojia ei tukita tai käsitellä siksi että ne on kaivettu, vaan toimenpiteet valitaan ja kohdennetaan lopputuloksen kannalta parhaimmilla menetelmillä”, Rauli Perkiö summaa.

On kuitenkin hyvä huomioida, että yksikin ennallistettu oja voi muuttaa vesien virtauksia: ojitettuna kuiva oja voi ennallistamisen jälkeen olla paikoin hyvinkin märkä. Esimerkiksi juuri tämän vuoksi soita ennallistetaan kokonaisuuksina, ei yksittäisinä ojina. Näin varmistetaan, että vesi leviää luonnollisesti koko suolle ja suon ekosysteemi pääsee palautumaan tasapainoisesti. 

“Vaikka kaikki onnistuisi täydellisesti, ennallistettu suo ei koskaan palaudu täysin ennalleen, mutta se on ekologisten tavoitteiden saavuttamiseksi riittävän lähellä alkuperäistä luonnontilaista suota”, sanoo Rauli Perkiö.

Miksi ojat täytetään, eikö riittäisi, että padotaan sen pää? 

Ennallistamisessa palautetaan suon luonnollinen vedenpinnan taso ja vesien kulkusuunta. Tämä onnistuu vain, kun ojat tukitaan ja padotaan kattavasti, ei vain ojan päästä. 

Jos pato tehdään vain ojan päähän, sen vaikutusalue jää pieneksi. Suokin on pinnanmuodoiltaan aina kalteva, joten vettä kertyy ja poistuu eri kohdista eri tavoin. Yhden padon vedenpintaa nostava vaikutus häviää hyvin nopeasti suon ylemmiltä osilta. 

Kun koko ojaverkosto tukitaan, vesi pääsee leviämään luonnollisesti koko suolle. Vasta silloin suon kasvillisuus – erityisesti rahkasammalet – voivat palata ja alkaa muodostaa uutta turvetta. 

Suomessa on sekä puustoisia suometsiä että lähes puuttomia avosoita  

• Soiden kokonaispinta-ala on noin 9,1 miljoonaa ha 
• Ojittamatonta suota noin 4,2 miljoonaa ha  
• Metsäojitettuja turvemaita noin 4,9 miljoonaa ha  
• Maatalouskäyttöön ojitettuja soita noin 0,3 miljoonaa ha  
• Lisäksi turvetuotannossa on ollut noin 90 000 ha.  
• Kaikkiaan suota on raivattu viljelykäyttöön arviolta 700 000–1 000 000 ha, joista osa on sittemmin metsittynyt tai muuttunut kivennäismaapelloiksi.  
• Suot ovat Suomessa merkittävä osa luonnon monimuotoisuutta ja hiilivarastoa.  

  Tietolähde: Soiden käyttö Suomessa – Suoseura – Finnish Peatland Society

Miksi ei vain anneta ojien kasvaa umpeen itsekseen? 

Voisi ajatella, että aika tekee tehtävänsä: ojaverkosto sammaloituu ja täyttyy, ja suo palautuu luonnontilaan itsestään. 

Todellisuudessa rahkasammal ojassa hidastaa veden virtausta, mutta ei pidätä vettä kuten tiivis turvekerros. Vesi kulkee edelleen ojaa pitkin ja kuivattaa suota, vaikka oja näyttäisi tukkeutuneelta. Suon vesitalous pysyy siis muuttuneena, eikä kasvilajisto laajasti katsoen palaudu ennalleen, vaikka puuston kasvu taantuukin jo ojan umpeen kasvun alkuvaiheessa.

Lisäksi ojaverkosto, vaikka osin tukkeutunutkin, ohjaa vesiä edelleen ojituksen mukaisesti, ei luonnollisiin painanteisiin ja virtausuomiin. Tällöin vedenpinta vaihtelee epätasaisesti: osa suosta pysyy kuivana, osa taas vettyy liikaa. 

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö niin sanotulla passiivisella ennallistamisella olisi paikkansa.  Passiivinen ennallistaminen on yksi suometsien hoidon keinoista, jota käytetään silloin kun metsän kasvatus suolla ei ole kannattavaa, ja ennallistaminen ei ole syystä tai toisesta mahdollista tai järkevää. Passiivinen ennallistaminen on kuitenkin hidasta ja vaikutuksiltaan huomattavasti rajallisempaa kuin aktiivinen ennallistaminen, jossa suon vesitalous palautetaan hallitusti ja kokonaisuutena. 

Aktiivista soiden ennallistamista Tornatorin mailla 

Tornatorissa aktiivisten ennallistamistoimien painopiste on kohteissa, joissa onnistumisen todennäköisyys on korkea ja vaikutukset vesistöihin ja monimuotoisuuteen merkittävät. 

Tornatorin monimuotoisuusohjelman yhtenä tavoitteena on toimivien, elinvoimaisten ja laajojen suokokonaisuuksien ennallistaminen, joissa vedenpinta, kasvillisuus ja lajisto palautuvat lähemmäs luonnontilaa.

Soiden ennallistamisella voi olla useitakin tavoitteita, johon vaikuttavat monet tekijät kuten soiden kasvupaikat, maanomistus, vesiensuojelu ja metsänomistajan tavoitteet.

“Tornatorilla tärkeimpiä kriteerejä ennallistamiskohteille ovat mm. yhtenäiset, laajat kokonaisuudet heikosti puuta tuottavilla soilla, positiiviset vesiensuojeluvaikutukset, korkea todennäköisyys päästä ekologisesti hyvää lopputulokseen. Toki ennallistamisella ei aiheuteta negatiivisia vaikutuksia ympäröiviin kasvatusmetsiin tai infrastruktuuriin”, kiteyttää Rauli Perkiö.