Tornator osallistuu ilmastotalkoisiin – ilmasto-ohjelma 2021-2030

Tornatorin kunnianhimoisen ilmasto-ohjelman tavoitteena on lisätä puuston hiilensidontaa nykyisestä 20 prosenttia ja metsien käytön korvaavuusvaikutuksia 50 prosenttia ohjelmakaudella 2021—2030.

Metsien merkitystä ilmastolle kuvaa hyvin se, että lähtötasovuonna 2020 Tornatorin metsien positiivinen ilmastovaikutus korvasi neljä viidesosaa Suomen henkilöautokannan tai pääkaupunkiseudun energiankulutuksen päästöistä. Kestävällä metsätaloudella on siis saavutettu vuosikymmenten aikana huomattava hiilinielu. Tähän lähtötasoon aiomme nyt saada lisäystä alussa mainitut prosentit tulevalla 10-vuotiskaudella. On myös huomionarvoista, että toimenpiteitä ei tehdä luonnon monimuotoisuuden kustannuksella. Nyt julkaistava ilmasto-ohjelma sekä Tornatorin aiemmin lanseeraama Monimuotoisuusohjelma 2021–2030 toimivat yhtiön tiekarttana kestävän metsätalouden harjoittamiselle. 

”Metsillä on paljon suurempi rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä kuin vain hiilivarastona toimiminen. Ilmaston kannalta olennaista on jatkuvan hiilivirran ylläpitäminen ja uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntäminen. Käsittelemällä metsiämme kestävästi saamme ne tuottamaan mahdollisimman paljon hyvinvointia ja samalla myös mahdollisimman paljon positiivisia ilmastovaikutuksia”, Tornatorin toimitusjohtaja Henrik Nieminen toteaa.

Aktiivinen metsänhoito keskeisessä roolissa positiivisia ilmastovaikutuksia haettaessa

Ohjelman myötä Tornator edistää metsien elinvoimaisuutta ja puuston kasvua ja sitä myötä hiilensidonnan lisääntymistä useilla toimenpiteillä.

”Konkreettisia keinoja ovat muun muassa metsien lannoittaminen, jalostetun taimiaineksen hyödyntäminen sekä metsien säilyttäminen runsaspuustoisina ja monimuotoisina”, Nieminen luettelee.

Ilmasto-ohjelman konkreettisiin toimenpiteisiin kuuluvat myös hakkuiden ja metsänhoitotoimenpiteiden toteuttaminen ajallaan.

”Käsittelemällä metsiämme kestävästi saamme ne tuottamaan mahdollisimman paljon positiivisia ilmastovaikutuksia. Maaperän hiilidioksidipäästöjä puolestaan hillitsemme säilyttämällä ojitettujen turvemaiden vedenpinta vakaana ja ennallistamalla puuntuotantoon sopimattomia luontokohteita”, Nieminen kertoo.

Tavoitteena 100 tuulivoimalaa korvaamaan fossiilisia raaka-aineita

Yleisesti tunnustettujen tutkimustulosten perusteella ilmastonmuutoksen kannalta olennaisinta on fossiilisten päästöjen vähentäminen. Ilmasto-ohjelman myötä Tornator edistää tuulivoiman rakentamista mailleen, kertoo Henrik Nieminen.

”Tavoitteemme on, että ohjelmakauden lopussa yhtiön mailla pyörii yli 100 tuulivoimalaa, jotka korvaavat fossiilienergian tuotantoa. Pyrimme myös lisäämään uusiutuvan puuraaka-aineen käyttöä korvaamaan fossiilisia raaka-aineita.”

Seuraamme ja raportoimme toimenpiteiden toteutumista ja ohjelman tavoitteiden saavuttamista vuosittain vastuullisuusraportoinnin yhteydessä. Lue lisää Tornatorin ilmasto- ja monimuotoisuusohjelmista verkkosivuiltamme www.tornator.fi/ymparisto.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Henrik Nieminen, puh. 040 869 7613, henrik.nieminen@tornator.fi

Laatu- ja kehittämisasiantuntija Tapio Suutarla, 040 016 2790, tapio.suutarla@tornator.fi

Tornatorin ilmasto-ohjelma 2021–2030

Ilmasto-ohjelman tavoitteena on lisätä puuston hiilensidontaa 20 % ja metsien käytön korvaavuusvaikutuksia 50 % ohjelmakaudella. Ilmastotalkoisiin osallistutaan lisäämällä puuston kasvua, hillitsemällä maaperän päästöjä ja edistämällä sekä tuulivoimaa että uusiutuvan puuraaka-aineen käyttöä korvaamaan fossiilisten raaka-aineiden päästöjä. Toimenpiteiden toteutumista ja tavoitteiden saavuttamista tullaan seuraamaan vuosittain vastuullisuusraportoinnin yhteydessä.

Tornatorin monimuotoisuusohjelma 2021–2030

Monimuotoisuusohjelman tavoitteena on turvata ja lisätä Tornatorin metsien monimuotoisuutta ottamalla käyttöön uusia toimintatapoja monimuotoisuuden parantamiseksi, lisäämällä aktiivisen luonnonhoidon määrää, suojelemalla arvokkaita alueita, jatkamalla tuloksekkaan sidosryhmäyhteistyön tekemistä sekä seuraamalla toimenpiteiden monimuotoisuusvaikutuksia. Monimuotoisuusohjelman mukaiset toimenpiteet edistävät uhanalaisten metsälajien ja luontotyyppien tilaa, ekosysteemipalveluja ja vesiensuojelua, riistanhoitoa sekä ilmastonmuutoksen hillintää.