Suomen historiassa on ollut ennenkin vaikeita aikoja. Niistä on selvitty, koska on otettu käyttöön niin sanottu ”tekemisen meininki”. Ei ole tarvittu juhlapuheita yhteiskuntavastuusta. Jokainen on ymmärtänyt, että yhdessä tämä maa laitetaan kuntoon. Tällä kertaa laitamme Suomen kuntoon viheliäisen viruksen jäljiltä. Pienin askelin, mutta päättäväisesti. Kaikki yhdessä, eteenpäin katsoen.

Tornator tarjoaa lisätöitä metsäsektorin yrittäjille

Tule tekemään tienparannusta, kulotusta, muokkaamaan maata, kylvämään/istuttamaan taimia ja rakentamaan hyvinvointia sekä nykyiselle että tuleville sukupolville. Samalla teet mitä parhaimman ilmastoteon: nuoret metsät sitovat eniten hiilidioksidia ilmakehästä eli toimivat hiilinieluna.

Suomen suurimpana yksityisenä metsänomistajana haluamme osoittaa vastuullisuutta esimerkin voimalla. Emme aio lomauttaa tai irtisanoa ketään koronaviruksen takia, koska sitoutunut henkilöstömme tarvitsee toimeentulonsa ja metsämme tarvitsevat hyvää hoitoa, nyt ja aina. Emme myöskään katkaise töiden tilauksia sopimusurakoitsijoiltamme, heilläkään ei ole helppoa tällaisena aikana.

Olemme sen sijaan päättäneet, että teetämme Tornatorin metsissä tänä vuonna aiemmin suunniteltua enemmän metsätalouden töitä. Tällä tavoin pyrimme tarjoamaan lisää toimeentuloa haastavassa taloustilanteessa ja tukemaan haja-asutusalueiden työllisyyttä.

Tämä on Tornatorin käsitys vastuullisuudesta.

Huom! Kampanja on päättynyt!

Terveisin, Henkka, toimitusjohtaja 

PS. Tornatorin metsät ovat auki 24/7 kaikille kansalaisille, tervetuloa virkistymään!
(huom. Suomen hallituksen liikkumisohjeiden puitteissa)
#Tornatormeininki, #suomitoimii, #yhdessä